Haku

Strategiassa tavoitteena jäsenyhteisöjen onnistuminen työnantajina
KT:n toiminta-ajatuksena eli missiona on auttaa jäsenyhteisöjä onnistumaan työnantajina. Vision mukaan KT on Suomen vaikuttavin työmarkkinatoimija ja sen jäsenyhteisöt ovat vetovoimaisia työnantajia.

Kokonaispalkitseminen on sekä aineellista että aineetonta palkitsemista
Palkitseminen on strategista, kun organisaatio pyrkii edistämään sillä tavoitteidensa saavuttamista ja arvojensa mukaista toimintaa. Oleellista on myös se, että organisaatio kehittää aktiivisesti ja kokonaisvaltaisesti palkitsemista ja palkitsemis- ja palkkausjärjestelmiensä toimivuutta.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöiltä ehdotuksia valtiovallalle eläkejärjestelmän uudistamisesta ja työurien pidentämisestä
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ehdottavat valtiovallalle muun muassa työeläkejärjestelmän perhe-eläkkeiden nykyaikaistamista, työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden tarkistamista ja eräitä työelämän lainsäädännön säädösmuutoksia.

Kehittämistyöllä valmistaudutaan tulevaisuuteen
Kunta-alan tuloksellisuuskyselyn mukaan kunnissa ja kuntayhtymissä tehdään paljon työtä tuloksellisuuden eteen eli kehitetään tuottavuutta, työelämän ja palvelujen laatua sekä kehitetään vaikuttavuutta. Tulevaisuudessa kehittämiseen aiotaan panostaa vielä enemmän.