Haku

Työelämä paranee pitkäjänteisellä kehittämisellä

KT-lehti 6/22: Vuodenvaihteeseen on valmistauduttu

Muutoksia lisääntymisterveyttä koskevaan lainsäädäntöön
Syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien luettelosta ja rekisteristä annetun lain soveltamisala laajeni 1.4.2024. Jatkossa työnantajan on pidettävä luetteloa myös lisääntymiselle vaarallisista tekijöistä ja niille altistuvista työntekijöistä. Lisäksi voimaan tulee kaksi uutta asetusta.

KT-lehti 3/2022 ilmestynyt: Esihenkilöiden jaksaminen vaikuttaa työyhteisön työhyvinvointiin

Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet poliittisista työtaisteluista kunta- ja hyvinvointialalla

Johtajasopimukset on tehtävä kunnanjohtajille ja hyvinvointialuejohtajille

KT-lehti 2/2022 ilmestynyt: Yhdessä kehittäen lisää työhyvinvointia

Uuden lainsäädännön mukaisten perhevapaiden hakeminen

Liikuntaseteleitä, -tapahtumia ja ohjattua liikuntaa: Valtaosa kunnista tukee henkilöstönsä liikkumista
Kunnat ymmärtävät henkilöstöliikunnan hyödyt ja haluavat satsata siihen. Lähes kaikki kunnat tukevat työntekijöidensä liikkumista, selviää Kuntien henkilöstöliikunnan barometrista. Seuraava askel on kytkeä liikunnan edistäminen osaksi strategiaa.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelma on julkaistu
Hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt ovat neuvotelleet yhteiset samapalkkatoimenpiteet vuosille 2024–2027. Samapalkkaisuusohjelman tavoite on kaventaa edelleen sukupuolten välistä palkkaeroa. Palkkaeron kaventumiseen vaikuttavat myös muut kuin ohjelmaan kirjatut toimenpiteet.