Haku
Enemmistö Suomeen muuttaneista korkeasti koulutetuista kotiutuu hyvin
… Tärkeää uutta tutkimustietoa osaajapulaan: Enemmistö Suomeen muuttaneista korkeasti koulutetuista kotiutuu hyvin Suuri osa Suomessa asuvista korkeasti koulutetuista ulkomaalaisista on … vastaavissa tehtävissä. Tutkimus kuitenkin tunnistaa Suomeen asettumiseen liittyviä kehityskohteita. Valtaosa …
Tasa-arvosuunnitelman tekemisen ja päivittämisen ABC
… selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta ja tarpeelliset toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi. Työnantaja tiedottaa … työsuojeluvaltuutetun tai muiden henkilöstön nimeämien edustajien kanssa. Suunnitelma voidaan tehdä … jo olemassa olevassa työryhmässä tai yhteistyöelimessä taikka sitä varten voidaan perustaa erillinen …
Luottamus, vuoropuhelu ja hyvä johtaminen rakentavat maailman parasta työelämää
… Luottamuksen, vuoropuhelun ja hyvän johtamisen lisäksi menestyksekkääseen työelämään tarvitaan luovuutta ja yhdessä … uudistamisessa. Ilman vuoropuhelua ja yhteistyötä käsityksemme työelämästä on vaarassa kuplaantua. Silloin toisten … TYÖ2030-ohjelmassa kehitetty Tulevaisuusvuoropuhelu on menetelmä, jonka tavoitteena on lisätä organisaatioiden …
KT-lehden numero 5/2024 on ilmestynyt: teemana tekoäly
… Uutinen 8.11.2024 KT-lehden numero 5/2024 on ilmestynyt: teemana tekoäly Tuoreessa KT-lehdessä käsitellään … tekoälysovelluksia. Länsi-Uudellamaalla tekoäly toimii esimerkiksi lääkärin kirjuriapuna. Nummelassa tekoäly tekee … tekoälysovelluksia. Länsi-Uudellamaalla tekoäly toimii esimerkiksi lääkärin kirjuriapuna. …
Kunta- ja hyvinvointialan neuvottelujärjestelmä on joustava
… neuvottelujärjestelmän piirissä ovat kaikki Manner-Suomen kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja … ovat muun muassa kiinteistöhoitajat, rakennusmestarit ja insinöörit. Kunta-alan tuntipalkkaisen … koskeva työehtosopimus on voimassa 1.3.2023–30.4.2025. Viimeistään keväällä 2025 Avaintyönantajat Avainta ry:n …
KT-uutiskirje – työmarkkinauutisia kunta- ja hyvinvointialalta
… helposti ajankohtaisia työmarkkina-asioita. Uutiskirjeemme ilmestyy noin kerran kuukaudessa. Uutiskirjeessä kerrotaan … työmarkkina-asioista, joista voi lukea lisää verkkosivuiltamme. Siihen on koottu muun muassa työmarkkinauutiset, … helposti ajankohtaisia työmarkkina-asioita. Uutiskirjeemme ilmestyy noin kerran kuukaudessa. …
Usein kysyttyjä kysymyksiä henkilöstökertomuksen tunnusluvuista
… jäsenet ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen edustajat kommentoivat suositusta. On tärkeää, että kunnat ja … voimassa? Henkilötyövuosia (HTV2) suosittelemme laskemaan siten, että henkilön vakinaisen ja … HTV 2:een, sillä sivutoimiset tuntiopettajat voivat olla merkittävä osa henkilöstöä. Laskentatavaksi suosittelemme …
Työmarkkinaseminaari 20.–21.8.2025
… Jyty ry HUS: Johanna Karppi , henkilöstöjohtaja, Meri Kujanpää , pääluottamusedustaja, Super ry ja Jenni … Sorvari , pääluottamusedustaja, JHL ry Pohde: Mari Saari-Somero , henkilöstöpäällikkö, Nina Pulkkinen , … ry ja Katja Päivä , pääluottamusedustaja, Jyty ry Keski-Suomen hyvinvointialue: Merja Virtanen , …
Yhteistoiminta TE 2024 -uudistuksessa
… seuraukset suunnitellut työntekijöitä koskevat toimenpiteet. (17 §) Luovuttajan on annettava edellä … ennen luovutuksen toteuttamista sekä luovutuksensaajan viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta. Lue … kuntakokeilut jatkuvat 31.12.2024 saakka, minkä vuoksi merkittävä määrä valtion henkilöstöä on siirtymässä …
Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen indeksiehto sekä yleiskorotus ja järjestelyerät 1.3.2004
… peruspalkkioita ja liitteen 3 5 §:n 2 momentissa määrättyä lääkärin peruspalkkaa on korotettu … 6 §:ssä euromääräisten palkkioiden ja korvausten (mm. toimenpide- ja lausuntopalkkiot) tarkistuksiin 1.3.2004 lukien … peruspalkkioita ja liitteen 3 5 §:n 2 momentissa määrättyä lääkärin peruspalkkaa on korotettu …