Haku
Työn murros 9/2024: Sosiaalityö siirtyi korona-ajasta hyvinvointialueille
KT ja alan pääsopijajärjestöt seuraavat työn murrosta eri ammattialoilla ja teemoissa. Työn murroksen seurantaraporttiin 9/2024 on koottu seurannan tuloksia sosiaalityöstä. Lisäksi seurannan keskeiset tulokset on tiivistetty tietokorttiin.
KT osallistui kansainväliseen edunvalvontaan
… kansainvälisten rekrytointien edistämiseksi Vietnamin ja Filippiinien kanssa. Tavoitteena oli edistää muun muassa … kansainvälisten rekrytointien edistämiseksi Vietnamin ja Filippiinien kanssa. Tavoitteena oli edistää muun muassa …
Koulutuskorvauksia haettava tammikuun loppuun mennessä
… ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 99/2013) Finlexissä > Laki koulutuksen korvaamisesta (1140/2013) Finlexissä > Laki taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä (1136/2013) Finlexissä > Korvaukseen oikeuttaa koulutussuunnitelmaan …
Yli 70 prosenttia kunta- ja hyvinvointialan työnantajista uskoo, että tekoäly lisää alan tuottavuutta
Kunta- ja hyvinvointialan organisaatioista 85 prosenttia hyödyntää tekoälyä vähintään jonkin verran. Vuosi sitten vastaava osuus oli 70 prosenttia.
Yhteistoiminnan rakenteet hyvinvointialueilla kehittymässä hyvälle mallille
Hyvinvointialueille siirtymisen valmisteluvaiheessa tiukka aikataulu ja kiire vaikeuttivat yhteistoimintaa.
Työmarkkinajärjestöiltä yhteinen keskustelualoite digitalisaation vaikutuksista työpaikoilla
… Juha Antila puh. 050 575 1790, juha.antila(at)sak.fi Niilo Hakonen puh. 040 820 6800, niilo.hakonen(at)kt.fi Marjaana Laine puh. 029 553 0304, marjaana.laine(at)gov.fi Joonas Mikkilä puh. 045 129 6791, … Juha Antila puh. 050 575 1790, juha.antila(at)sak.fi Niilo Hakonen puh. 040 820 6800, niilo.hakonen(at)kt.fi …
Esimiehille maksutonta valmennusta etä- ja kriisijohtamiseen
KT Kuntatyönantajat järjestää yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa esimiesten tueksi webinaareja, teemavalmennuksia sekä etätyönohjausta pienryhmissä Etänä enemmän – sote-työ uudistuu -ESR-hankkeen avulla. Kaikki toiminta syksyllä 2020 järjestetään etänä ja maksuttomana, tervetuloa mukaan!