Haku

Työn murros 12/2024: Työ muuttaa muotoaan ateria- ja puhtauspalveluissa
… tietokorttiin. Lataa tietokortti ateria- ja puhtauspalveluiden työn murroksesta (pdf) > Työ ateria- ja … käyttöön puhtauspalveluissa. Lisäksi uutta teknologiaa ja uudenlaisia toimintatapoja hyödynnetään laajasti. Ala näkyy … mediassa. Ammattilaiset rakentavat parhaillaan tulevaisuuden työtä alalle Työn murrosta koskevaan kyselyyn …

Työn murros 4/2024: Peruskoulut suuntaavat perusasioihin
… esimerkiksi luku-, lasku- ja kirjoitustaito Digitaalisuuden myönteiset ja kielteiset vaikutukset. Ne ovat muuttaneet … ulkopuolinen työ vie liikaa aikaa. Oppilaan mahdollisuudet saada tarvitsemaansa tukea, oppia sosiaalisia taitoja ja … alan pääsopijajärjestöt JAU ry, JUKO ry ja Sote ry ovat yhdessä seuranneet kunta- ja hyvinvointialan työn muuttumista …

Työn murros 5/2024: Digitalisaatio muuttaa lukiotyötä
… Opetustyö, vuorovaikutus ja opinto-ohjaajan tuki ovat edelleen lukiotyön ydin. Merkittävimpiä uusia asioita … käyttö on yleistä. Vuorovaikutus opiskelijoiden ja opettajien kesken sekä opiskelijoiden välillä on tärkeää. Opiskelijoiden yksilöllinen huomioon …

Työn murros 9/2024: Sosiaalityö siirtyi korona-ajasta hyvinvointialueille
… ja erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten, perheiden, aikuisten ja vanhusten parissa. Sosiaalityö siirtyi … tulevina vuosina. Työn murrosta koskevaan kyselyyn vastanneiden asiantuntijoiden mukaan seuraavat seikat muuttavat sosiaalityötä: …

Työmarkkinakeskusjärjestöjen Työstä työhön -esitykset kehysriiheen
… -esitykset kehysriiheen Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat yhdessä valmistelleet kehysriiheen ehdotukset, joilla helpotettaisiin ja nopeutettaisiin uuden osaamisen hankkimista työuran aikana. Samalla … rakennemuutosaloilla ja -tehtävissä toimivien henkilöiden työllistymisen tueksi. Lisäksi järjestöt vetoavat …

Palkankorotukset mitoitettava kuntien palkanmaksukyvyn mukaan
… lopussa. KT pitää erittäin tärkeänä, että tulevan sopimuskauden palkankorotukset mitoitetaan kuntien ja kuntayhtymien … vain, jos korotukset ovat maltillisia, sillä kuntatalouden tilanne on historiallisen heikko. Tästä kertovat muun … maksaisivat veronmaksajille 22 miljardia Teknologiateollisuuden saavuttama neuvotteluratkaisu on tämän sopimuskierroksen …

Kunta-alaa uhkaa miljardien lisälasku
… uhkaa miljardien lisälasku Kunta-alan sosiaali- ja terveydenhuollon hoitohenkilöstölle vaaditut niin sanotun yleisen … linjan ylittävät palkankorotukset seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi maksaisivat KT:n arvioiden mukaan kunnille ja kuntayhtymille yhteensä kahdeksan …

Kuntekossa tavoitteena on Euroopan parhaat kuntatyöpaikat vuonna 2020
… Kunteko käynnistyi elokuussa 2015. Ensimmäisellä kaudella vuoden 2017 loppuun mennessä ohjelman palveluihin oli … on lomauttaminen tai irtisanominen. Näkyvyyttä, ideoita ja tukea kehittämistyölle Kunteko-ohjelma tukee …

Kymmeniä kuntatyön kehittäjiä palkittiin
… tuloksellinen ja rohkea kehittämistyö, jota ovat tehneet yhdessä johtajat, esimiehet, työntekijät ja mahdollisesti jopa … kehittämiskuvauksia. Monessa kehittämisteossa korostuu pandemia-aika, mikä kuvaa sitä, kuinka ketterästi ja nopeasti … aikaisempanakin vuonna. Tänä vuonna palkitsemistilaisuus pidetään virtuaalisesti koronapandemian vuoksi. Tilaisuus on …

Työvoimapulan ratkaisu edellyttää päätöksiä budjettiriihestä
… Tiedote 24.8.2021 Työvoimapulan ratkaisu edellyttää päätöksiä budjettiriihestä Lisääntyvä pula … – Hallituksen on viipymättä käynnistettävä toimenpideohjelma terveys- ja sosiaalipalveluiden työvoimapulan ratkaisemiseksi ja hyvinvointipalvelujen …