Haku

Palkkausjärjestelmien kehittämisohjelmalla vahvistetaan paikallista sopimista
… yksityiseen sektoriin. Työnantajat päättävät viime kädessä paikallisten palkankorotusten kohdentamisesta palkkausjärjestelmien uudistamiseen. Korotuksia … ja työehtosopimuksilla ensimmäisen kerran vientiteollisuuden määrittämään yleiseen linjaan. Kunta- ja …

Koulutuskorvauksia haettava tammikuun loppuun mennessä
… ammatillista osaamista ylläpitävästä koulutuksesta. Vuodessa koulutuskorvausta voi saada enintään kolmelta koulutuspäivältä työntekijää kohden. Vuotta 2018 koskevat koulutuskorvaushakemukset on … perusteella kunnat ja kuntayhtymät voivat saada taloudellista tukea ammatillisen osaamisen kehittämisestä. …

Työmarkkinajärjestöiltä yhteinen keskustelualoite digitalisaation vaikutuksista työpaikoilla
… Suomen Yrittäjät, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos) ovat yhdessä laatineet aloitteen työpaikoilla käytävään … miten digitalisaatio on muuttanut omaa työtä ja asiakkaiden käyttäytymistä ja millaisia digitaitoja olisi hyvä olla … kannustavat työnantajia ja työntekijöitä yhdessä varmistamaan, että työpaikoilla on osaamista ja …

Työn murros 2/2024: Hallinto- ja toimistotyön muutoksessa on vauhtia
… toimistotyön työn murroksesta (pdf) > Isojen organisaatioiden hallinto- ja toimistotyöt ovat yksi parhaita näköalapaikkoja töiden muutokseen ja digitalisaation etenemiseen eri aloilla. … miten hybridityö ja generatiivinen tekoäly parin viime vuoden aikana ovat mullistaneet toimistotyötä ja muuttavat sitä …

Työn murros 8/2024: Hyvinvointialueet kirittävät sairaalatyön murrosta
… on tiivistetty tietokorttiin. Lataa tietokortti sairaaloiden työn murroksesta. Vastuu julkisista sairaaloista siirtyi vuoden 2023 alussa 21 hyvinvointialueelle ja Helsingin kaupungille. Lähivuosina se tukee parhaiden käytäntöjen hyödyntämisessä sekä helpottaa …

Työn murros 7/2024: Terveyskeskuksissa työ muuttuu nyt vauhdilla
… ja milloin. Kysymys on myös uusien toimintatapojen, uuden teknologian ja parhaiden käytäntöjen hyödyntämisestä. Miten yhdistää toisiinsa … saatavuuteen Häiriökysyntää vähennetään siten, että hoidetaan potilaan asiat kerralla kuntoon Poliittisilla …

Yli 70 prosenttia kunta- ja hyvinvointialan työnantajista uskoo, että tekoäly lisää alan tuottavuutta
… johtajat odottavat tekoälyn parantavan palveluiden laatua ja tehostavan toimintaa. Yli 70 prosenttia kunta- … tekoälyn käyttöä kunnissa, hyvinvointialueilla ja näiden omistamissa yrityksissä. Helmikuussa tehty … tekoälyn avulla voidaan tunnistaa kehityskohteita ja trendejä aikaisempaa tarkemmin, KT:n osaamisen ja …

Yhteistoiminnan rakenteet hyvinvointialueilla kehittymässä hyvälle mallille
… sovintoratkaisua asetettiin sopimuskauden ajaksi KT:n ja kunta- ja hyvinvointialan … edustajat olisivat myös toivoneet työsuojelutoimijoiden vahvempaa osallistamista. Työnantajaedustajien … sovintoratkaisua asetettiin sopimuskauden ajaksi KT:n ja kunta- ja hyvinvointialan …

Työn murros 1/2024: Tarinoiden kirjastot palvelevat kaikkia
… Julkaisu Työn murros 1/2024: Tarinoiden kirjastot palvelevat kaikkia Valitse formaatti: … Lataa tietokortti kirjastoalan työn murroksesta (pdf) > Uudet teknologiat ja toimintatavat ovat muuttaneet … kirjastolaitosta, mutta julkisista palveluista se on edelleen kenties pidetyin. Työn murroksessa kirjastoala on …

Työn murros 11/2024: Hyvinvointialueet kehittävät hoitoa ja ohjausta paljon palveluja tarvitseville
… tietokorttiin. Lataa paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden palveluja käsittelevä tietokortti. Noin 10 prosenttia … hoidostaan aiheutuu noin 80 prosenttia hyvinvointialueiden kustannuksista. Hyvinvointialueet ratkovat, miten paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden tunnistaminen, tuki, hoito ja ohjaus saadaan parhaiten …