Haku
Ohjeita ja esimerkkejä KVTES:n 1.1.2019 paikallisen järjestelyerän laskemisesta
… ohjeet koskevat KVTES:n paikallista järjestelyerää. Muiden sopimusalojen laskentaohjeita on kunkin sopimusalan … (KVTES) palkkasummasta. Paikallisen järjestelyerän kohdentamisesta ja neuvottelumenettelystä on määräykset KVTES:n … järjestelyerä lasketaan mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta (esimerkiksi marraskuulta 2018) kuntaan/kuntayhtymään …

Kunta-alan henkilöstömäärä väheni yli 2000 palkansaajalla vuonna 2017
… väheni 2 233 palkansaajalla eli puolella prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Kunta-alan henkilöstömäärän väheneminen jatkui jo kuudetta vuotta. Korkeimmillaan kunta-alan henkilöstömäärä oli … ja kuntayhtymien palveluksessa oli 441 000 henkilöä. Vuodesta 2011 henkilöstömäärä on vähentynyt yhteensä 22 373 …

Henkilöstökulut muodostavat noin puolet menoista
… 10,0 miljardia euroa. Työnantajan maksamien eläke- ja muiden sosiaalivakuutusmaksujen osuus on noin 2,3 miljardia … ja kuntayhtymiä suurempia työnantajia, minkä vuoksi niiden työttömyysvakuutusmaksut ovat keskimäärin suurempia kuin … maksuosa korvaantui tasausmaksulla vuonna 2023. Vuoden 2025 tasausmaksu on yhteensä 577 miljoonaa euroa. Kevan …

Näin kunta- ja hyvinvointialan kustannukset kasvavat 2022–2025
… palkankorotuksista on työnantajaperälaudalla, eli viime kädessä työnantaja päättää niiden kohdentamisesta. Tässä artikkelissa käydään läpi sovittuja …

Hallitus päättää keskusjärjestötason asioista ja jaostot sopimuksista
… erityisesti keskusjärjestötason asioista sekä KT:n talouden ja toiminnan johtamisesta. Jaostot edustavat omaa jäsenistöään. Niiden tehtävänä on sopia työ- ja virkaehtosopimuksista. KT:n … lainsäädännön valmistelu henkilöstöjohtamisen, tuloksellisuuden ja työelämän kehittäminen kansainvälinen yhteistyö …

Kunta- ja hyvinvointialalla työskennellään virka- ja työsuhteissa
… ja työsuhteisiin sovelletaan eri lainsäädäntöä. Virkasuhde perustuu kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annettuun lakiin (304/2003) ja työsuhde työsopimuslakiin (55/2001) . Keskeisin ero virka- ja työsuhteen välillä on palvelussuhteen oikeudellinen luonne. Työsuhde on yksityisoikeudellinen …

Hyvinvointialan palkkatilastot
… kokonaisansiot olivat keskimäärin 3 910 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisella palkalla tarkoitetaan tehtävän vaativuuden mukaista palkkaa ilman mitään palkanlisiä. Kokonaisansio … selviää sekä tehtäväkohtaisten palkkojen että kokonaisansioiden keskiarvot. Näet myös, kuinka monta henkilöä nimikkeellä …

Kunta-alan palkkatilastot
… kokonaisansiot olivat keskimäärin 3 610 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisella palkalla tarkoitetaan tehtävän vaativuuden mukaista palkkaa ilman mitään palkanlisiä. Kokonaisansio … selviää sekä tehtäväkohtaisten palkkojen että kokonaisansioiden keskiarvot. Näet myös, kuinka monta henkilöä nimikkeellä …