Haku

KT-lehti 3/2024 on ilmestynyt – teemana turvallisuus
… Uutinen 14.6.2024 KT-lehti 3/2024 on ilmestynyt – teemana turvallisuus … eteen Viertolan kouluampuminen järkytti huhtikuussa koko Suomea. Vantaan perusopetuksen aluepäällikkö Kirsi Paukku ja … siirtyvät kuntiin Jos kaikki menee hyvin, Suomeen muuttaneiden on tammikuun alusta lähtien aikaisempaa …
I luku Yleinen osa
… luku (Palkkaus) 14 § Kertapalkkio III luku (Työaika) 4 § 2 mom. 4 ja 5 kohdat (Työnantajan ja lääkärin määräämät … V luku (Virka- ja työvapaa) lukuun ottamatta 11 § 2 momenttia ja 12 §:n 3 momentin soveltamisohjeen kahta viimeistä kappaletta (Virka- …

Valtion on tuettava henkilöstösiirtojen onnistumista TE-muutoksessa
… on tuettava henkilöstösiirtojen onnistumista TE-muutoksessa KT vaatii poikkeusta yhteistoimintalakiin, jotta kunnat … jo täyttä höyryä. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kuntajaoston puheenjohtajan, Nurmijärven kunnanjohtajan … Mäkelä sanoo. Työllisyyspalvelut ovat kriittisiä taloudelle KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen painottaa, että …
I luku Yleinen osa
… kuukausipalkkaiset muusikot 2017 1 § Soveltamisala 1 mom. Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevassa ja … muusikoita nimitetään jäljempänä orkesterin jäseniksi. 2 mom. Orkesterin jäsenten palvelussuhteessa noudatetaan … lukuun ottamatta luvun III 2, 5–18, 19 § 2 mom., –25, 27–28 §:n määräyksiä. Soveltamisohje KVTES:n V …
Liite 4 Sairaalahammaslääkärit
… hammaslääkäri Erikoishammaslääkärin oikeuden omaava Täyttä työaikaa tekevä erikoishammaslääkärin oikeuden omaava Palkkio, € Palkkio, € Palkkio, € SHL 1 – – 3,13 SHL … toimenpidepalkkiot kuten erikoishammaslääkärin oikeuden omaavalle ja avustajille kuten laillistetulle …
Hyvinvointialan yleinen virka- ja työehtosopimus (HYVTES) 2023–2025
… Tällaisia määräyksiä ovat muun muassa vuosilomia, virka- ja työvapaita sekä perhevapaita koskevat … alan henkilöstölle, kuten palo- ja pelastushenkilöstölle, oma teknisen alan määräyksiä koskeva liite (liite 7, … määräykset). KUNTA- JA HYVINVOINTIALUETYÖNANTAJAT KT Toimitusjohtaja Markku Jalonen Neuvottelujohtaja Henrika …

Vaativissa muutostilanteissa on tärkeää satsata työhyvinvointia ylläpitäviin rakenteisiin
… ylläpitäviin rakenteisiin. – On tärkeää ottaa huomioon valmistelijoiden jaksaminen ja hyvän työn tekemisen … mukaan jokaisen valmistelijan on hyvä kiinnittää huomiota omaan työstä palautumiseensa ja työkykynsä edistämiseen. …
Hyvinvointialan yleinen virka- ja työehtosopimus HYVTES
… ja työehtosopimus HYVTES on voimassa 1.3.2023–30.4.2025. KT:n yleiskirjeessä 16/2023 on annettu HYVTESin … -yhtymissä työskenteleviin. Ne koskevat muun muassa vuosilomia, virka- ja työvapaita sekä perhevapaita. Lisäksi … -yhtymissä työskenteleviin. Ne koskevat muun muassa vuosilomia, virka- ja työvapaita sekä perhevapaita. Lisäksi …