Haku
Koululaisten työelämään tutustumiselle yhtenäiset palkkasuositukset kunta- ja hyvinvointialoilla sekä KT:n yrityssektorilla
… antaneet yhteisen suosituksen koululaisten kesäharjoitteluohjelmasta. Järjestöt suosittelevat, että kunta- ja … antaneet myös yhteiset palkkasuositukset kesäharjoitteluohjelmalle. Kunta- ja hyvinvointialan sekä KT:n … yhteinen suositus koskee koululaisten kesäharjoitteluohjelmia vuosina 2026–2028. KT ja järjestöt suosittelevat …
Lausunto hallituksen esitykseksi eduskunnalle työnhakijan palveluprosessin ja työnvälityspalveluiden kehittämistä koskevaksi lainsäädännöksi
… joiden voimaantulo olisi 1. syyskuuta 2026. Kuntien lähtökohdat toteuttaa esitettyjen muutosten toimeenpano Työvoimapalvelujen järjestämisvastuun ohella vuoden alussa siirtyi valtiolta kuntiin noin 4 500 … näkökulmasta TE-uudistuksen rahoitukseen syntyi jo lähtökohtaisesti 100 miljoonan euron vaje, jota työllisyysalueet …
Perhevapaita koskeva työsopimuslain muutos
… mainita ko. vapaan palkattomuudesta, vapaan luonteesta johtuu, että se on palkatonta aikaa kuten muutkin perhevapaat … yksimielisiä. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen … mainita ko. vapaan palkattomuudesta, vapaan luonteesta johtuu, että se on palkatonta aikaa kuten muutkin perhevapaat …
Lausunto hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain muuttamisesta
… korvaisi aktivointisuunnitelman kuntouttavaan työtoimintaan ohjautumisen perusteena. Esityksellä poistettaisiin voimassa … perustuu pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjaukseen asiakastyötä tekevien sosiaali- ja … vähentymisestä sisältävät runsaasti epävarmuutta. Ohjautuminen kuntouttavaan työtoimintaan riippuisi jatkossa …
Palkkaus
… 4 § Osa-aikaisen palkka Ks. myös 4 §:n 3 momentin soveltamisohje vähimmäisperuspalkasta laskettavasta osa-aikapalkasta. … hoitopaikkojen lukumäärän mukaan. Ks. 4 §. 9 § Tehtäväkohtainen palkka Ks. 4 §:n 1–2 momentti ja 5 §. 11 § Henkilökohtainen lisä Hoitajaan sovelletaan KVTES:n II luvun 11 §:n …
Vuoden 2011 ammattiyhdistyskoulutukseen sovitut muutokset/lisäykset
… ay-koulutukseen. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Tutkimuspäällikkö Margareta … ay-koulutukseen. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Tutkimuspäällikkö Margareta …
Paikallinen järjestelyerä 1.5.2011 lukien
… henkilöstön työehtosopimus, katso KT:n yleiskirje 7/2011 kohta 3 (paikallisen järjestelyerän suuruus 0,44 %). … maksamisen määräajat on mainittu kullakin sopimusalalla kohdassa tarkistettujen palkkojen maksaminen. KT … ei toteudu. Virka- ja työehtosopimus sopimusalakohtaisesta paikallisesta järjestelyerästä ei toteudu Virka- …
Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus 2012–2013
… 14.12.2011 Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus 2012–2013 Oheisena lähetetään tiedoksi Kunnallisen … Tämä kirje pyydetään toimittamaan tiedoksi johtaville lääkäreille ja hammaslääkäreille sekä terveysvalvonnan johtajille. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS … Oheisena lähetetään tiedoksi Kunnallisen …
Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten 2012–2013 tilaaminen
… puh. 09 7711. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Viestintäpäällikkö Suvi Veramo … puh. 09 7711. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Viestintäpäällikkö Suvi Veramo …
Miten hoivatyötä voisi kehittää? Osallistu innovaatiokilpailuun ja jaa ideasi
… mielekkyyttä ja vetovoimaa. Lisätietoa ja osallistumisohjeet löytyvät Työterveyslaitoksen verkkosivuilta. Muualla … mielekkyyttä ja vetovoimaa. Lisätietoa ja osallistumisohjeet löytyvät Työterveyslaitoksen verkkosivuilta. Muualla …