Haku
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi Kevasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
… toivottavaa, että Fiva antaa tämän asian suhteen tarkempia ohjeita. Työeläkevakuutusyhtiöistä poiketen Finanssivalvonta ei sen sijaan valvoisi Kevan kohdalla vakavaraisuussääntelyä, joka ei koske Kevaa. … lakiin lisättäisiin Kevan hallitukselle ja toimitusjohtajalle pääosin vastaavat kelpoisuusvaatimukset ja …
Tehtävälisien käyttäytyminen SOTE-sopimuksen palkkahinnoittelu-uudistuksessa
… Ohje SOTE-sopimus 16.4.2024 Tehtävälisien käyttäytyminen … uudistettu palkkahinnoitteluliitteet ja palkkahinnoittelukohdat. Palkkahinnoittelu-uudistuksessa on asetettu palkkahinnoittelukohdille peruspalkat, jotka ovat korkeammat kuin yhdenkään aikaisemman palkkahinnoittelukohdan peruspalkka. Työnantajien on sijoitettava …
Keskeisiä osia sote- ja maakuntauudistusta koskevasta KT:n lausunnosta
… niiden sisältöön. Epäselväksi jää myös maakuntien omistajaohjauksen rooli ja suhde valtionohjaukseen. Valtion asema päätöksenteossa turvattaisiin … olla itsenäinen toimivalta ja vastuu hoitaa itse henkilöstöjohtamiseen ja keskeisiin henkilöstötoimintoihin liittyviä …
Kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön palkantarkistukset kesäkuussa 2024
… henkilöstön palkantarkistukset kesäkuussa 2024 Ohessa lähetetään tiedoksi sekä kunta-alan tuntipalkkaisen … palkkarakenteita ja palkkausjärjestelmiä koskevan kehittämisohjelman 2023–2027 kohdassa 3.5. sovittujen yleiskorotusten ja paikallisten …

Kehysriihi: Normien höllennys helpottaa henkilöstöpulaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
… tosiasiat. Koska henkilöstöä ei ole riittävästi ja rahoituspohja pettää, on käytännössä pakko puuttua velvoitteisiin ja mitoituksiin, toteaa KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen . Aikuiskoulutustuelle tarvitaan … tosiasiat. Koska henkilöstöä ei ole riittävästi ja rahoituspohja pettää, on käytännössä pakko puuttua velvoitteisiin ja …

KT-lehti 2/2024 on ilmestynyt – teemana johtajan työhyvinvointi
… Uutinen 19.4.2024 KT-lehti 2/2024 on ilmestynyt – teemana johtajan työhyvinvointi Johtajan työhyvinvointia käsittelevässä teemanumerossa rekrytointi- ja henkilöstöjohtaja Niina Herttuala ja kunnanjohtaja Johanna Mäkelä …

Hyvinvointialueilla vakava pula hoitajista, lääkäreistä ja sosiaalityöntekijöistä
… noin 1 600–1 700 lääkärin pulaa. Pula on pahentunut johdonmukaisesti vuosi vuodelta, kuten nähdään myös erittäin … kasvattaminen. Lisäksi on tärkeää arvioida mahdollisuuksia ohjata ammattilaisten työaikaa enemmän asiakastyöhön ja … noin 1 600–1 700 lääkärin pulaa. Pula on pahentunut johdonmukaisesti vuosi vuodelta, kuten nähdään myös erittäin …