Haku

Poikkeusolot saivat ideat versomaan – tutustu työelämän selviytymistarinoihin koronavirusepidemian keskellä
Työmarkkinakeskusjärjestöt, ministeriöt ja Työterveyslaitos keräävät ja jakavat yhdessä kekseliäitä työkäytäntöjä, parhaita vinkkejä ja selviytymistarinoita poikkeusoloissa eri aloilta ympäri Suomen. Työelämän selviytymistarinoita korona-ajan Suomesta -verkkosivustolle voi jättää oman vinkkinsä tai kertoa selviytymistarinansa ja samalla tutustua oppeihin ja oivalluksiin korona-ajan Suomesta.
KT:n vuosikertomus 2024
KT:n vuoteen 2024 vaikutti erityisesti asiakaskunnan laajeneminen, sillä vuosi oli ensimmäinen kokonainen KT:n uuden hallinnon osalta. Hyvinvointialueet olivat tulleet KT:n jäseniksi kuntien rinnalle edellisenä vuonna. Lisäksi oli merkittävää, että Avainta ilmoitti lopettavansa toimintansa vuoden 2024 loppuun, mikä lisäsi huomattavasti KT:n jäsenyritysten määrää. Kaikkien jäsenryhmien palveluja tarkasteltiin ja kehitettiin, jotta ne vastasivat entistä paremmin kunkin asiakasryhmän tarpeita.

Kunnille vastuu kotouttamisesta työllisyyden hyväksi
KT Kuntatyönantajien valtuuskunta on asettanut hallitusohjelmatavoitteet kevään eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmaan. KT:n kantavana tavoitteena on, että tulevalla hallituskaudella työllisyysaste täytyy nostaa ainakin 75 prosenttiin, jotta ikääntyvän väestön hyvinvointipalvelut, eläkkeet ja muu sosiaaliturva voidaan rahoittaa.

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Työ- ja opiskeluperusteinen maahanmuutto tukemaan Suomen kestävää kasvua
Työmarkkinakeskusjärjestöjen (EK, KT, SAK, Akava ja STTK) mielestä Suomi tarvitsee työ- ja opiskeluperusteiseen maahanmuuttoon uuden kunnianhimon tason. On tärkeää, että koronaepidemian jälkeen pääsemme nopeasti mukaan kestävään kasvuun.

Kunta-alan palkkausjärjestelmä uudistuu
… opettajien palkkaus uudistuu (20.12.2024) > Koulutukset ja tapahtumat Lyhyt katsaus KVTESin uuteen … opettajien palkkaus uudistuu (20.12.2024) > Koulutukset ja tapahtumat Lyhyt katsaus KVTESin uuteen …