Haku

Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen hallituksen EU-linja
… Tiedote 29.1.2019 Työmarkkinakeskusjärjestöt Kuopiossa: Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen hallituksen EU-linja Keskusjärjestöt edellyttävät, että seuraava hallitus ottaa aktiivisen linjan EU-asioissa. Aktiivisuutta tarvitaan mm. …

Kunta-alan työvoimatilanne on hyvä – miten tulevaisuudessa?
… Blogi 30.1.2019 Mika Juutinen Kunta-alan työvoimatilanne on hyvä – miten tulevaisuudessa? Viime aikoina on julkisuudessa väitetty kunta-alan ammattien kärsivän … tilanne työvoimavajeen suhteen on hyvä tai erittäin hyvä. Työvoimavajeella tarkoitetaan olemassa olevien …

Kunnissa jälleen tuhansia kesätyömahdollisuuksia nuorille
… Viimeisimmissä selvityksissä suoria työpaikkoja on ollut noin 25 000, minkä lisäksi kunnat tukevat yrityksissä ja yhteisöissä noin 20 000 kesätyöpaikkaa. Valtaosta kunnista tarjoaa saman …

Rahoitusta työelämän kehittämishankkeisiin haettavissa
… Uutinen 6.2.2019 Rahoitusta työelämän kehittämishankkeisiin haettavissa Kunnat ja kuntayhtymät voivat hakea Kevalta … joilla vahvistetaan strategista työkykyjohtamista ja työhyvinvointia ennaltaehkäistään työkyvyttömyysriskiä edistetään …

Suomalaiset jäävät työeläkkeelle keskimäärin 61,3-vuotiaana
… Uutinen 8.2.2019 Suomalaiset jäävät työeläkkeelle keskimäärin 61,3-vuotiaana Vuonna 2018 työeläkkeelle siirtyi noin 69 000 henkilöä. Eläköityminen myöhentyi edellisvuodesta …

Hyvä henkilöstöjohtaminen vähentää työuupumusta muutoksissa
… Uutinen 12.2.2019 Hyvä henkilöstöjohtaminen vähentää työuupumusta muutoksissa Hyvällä henkilöstöjohtamisella on myönteinen yhteys työn imuun ja vähäisempään työuupumukseen … Kuntien henkilöstö on kokenut lukuisia muutoksia viime vuosina. Pitkään valmisteltu maakunta- ja sote-uudistus on …

Kaksi kolmesta kunnasta teki negatiivisen tuloksen
… Uutinen 13.2.2019 Kaksi kolmesta kunnasta teki negatiivisen … tuloksen Kuntatalous näyttää vuoden 2018 kuntien tilinpäätösarvioiden valossa synkältä. Tulos painui negatiiviseksi 196 kunnassa. Vuotta aiemmin …

Työelämän tasapainodirektiivi säätelee perhevapaita ja työaikajärjestelyitä
… Uutinen 14.2.2019 Työelämän tasapainodirektiivi säätelee perhevapaita ja työaikajärjestelyitä … EU:ssa on päästy sopuun työelämän tasapainodirektiivistä. Direktiivin lopullinen hyväksyminen edellyttää vielä, että Euroopan …
III Erinäisiä määräyksiä
… kokonaisansio ao. tehtävässä 31.12.2005 oli suurempi kuin samalla viikkotuntimäärällä 1.1.2006 alkaen laskettu uusi kokonaisansio, erotuksesta muodostui henkilökohtainen palkanlisä. 2 mom. Henkilökohtainen palkanlisä poistuu tehtäväkohtaisessa palkassa …

Johtamisen merkitys korostuu sote- ja maakuntauudistuksessa
… Uutinen 22.3.2018 Johtamisen merkitys korostuu sote- ja … henkilöstön osallistumisen tärkeys. Suomen Kuntaliiton koordinoima ARTTU2-tutkimusohjelma toteutettiin vuosina 2014–2018, ja se koostui useista osaprojekteista. …