Haku
Kirjallinen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle tuomioistuinlaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 7/2016 vp)
… esityksestä eduskunnalle tuomioistuinlaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 7/2016 vp) Kunnallinen … ehdokasasettelua hoitavat järjestöjen palveluksessa olevat henkilöt olisivat rikosoikeudellisessa virkavastuussa. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen toimihenkilöt ovat virkavastuussa jo kunnallisesta …
Lappeenranta-seminaari 18.–19.8.2016
… 18.–19.8.2016 Lappeenranta-salissa, osoitteessa Villimiehenkatu 1, Lappeenranta. Digisaatio – haaste kuntatyölle? … lastenkin silmin. Tilaisuus on tarkoitettu päättäjille, henkilöstöjohdolle ja esimiehille, kehittämisen ja yhteistoiminnan asiantuntijoille sekä henkilöstön edustajille. Osallistujiksi odotetaan satoja …
Kunta-alan muusikkojen ja näyttelijöiden palkat ja palkkiot 1.10.2022
… kuukausipalkkaisen muusikon tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan 1.10.2022 … Tällöin myös KVTES:n palkkausluvun 11 §:n mukaista henkilökohtaista lisää korotetaan 0,5 prosentilla. … näyttelijän tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan 1.10.2022 …
Lääkärien virka- ja työehtosopimuksen (Lääkärisopimus, LS) sopimuskorotukset vuonna 2024
… kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten … tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella … palkkojen (liite 5) sekä tehtävälisien korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin. …
Sopimuskirjat virka- ja työehtosopimuksista 2018–2019
… lääkärien virkaehtosopimus (LS) 2018–2019 Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES) 2018–2019 Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS) 2018–2019 Kunnallinen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus (TTES) 2018–2019 Kunnalliset …

Yleissivistävän koulutuksen palvelussuhteet (OVTES B), osa 2: virkavapaat ja perhevapaat
… ja kuntayhtymille. Koulutuksen kohderyhmä ja tavoitteet Henkilöstöhallinnon asiantuntijat, palkkahallinnon asiantuntijat ja palkanlaskijat, esihenkilöt. Koulutus on 2. osa kolmiosaista OVTESin osion B … OVTES-sopimusta ja tuntee yleissivistävän koulutuksen opetushenkilöstöön sovellettuna keskeiset virkavapaamääräykset …

Kuntasektorin sopimusten määräaikaisesta soveltamisesta sovittu maakunnissa ja yhtiöitetyssä toiminnassa
… siirtymäkauden ajan. Neuvottelutuloksen mukaan maakuntien henkilöstöön sovelletaan kulloinkin voimassa olevia … tai säätiöön sovelletaan työehtosopimuksia, jos henkilöstö on KT:n jäsenyhteisöksi liittyneen yhteisön … Luukkainen , puh. 0500 652 872 Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola , …

Kunnat ovat myös hyviä kesätyönantajia
… ottaa 15 vuotta täyttänyt oppivelvollisuutensa suorittanut henkilö. 14 vuotta täyttävä voi tehdä enintään puolet … nuorta työntekijää itseään tai hänen työnsä takia muuta henkilöä saattaa uhata erityinen tapaturman tai terveyden … ottaa 15 vuotta täyttänyt oppivelvollisuutensa suorittanut henkilö. 14 vuotta täyttävä voi tehdä enintään puolet …

Lastentarhanopettajien palkoista ei ole kartellia
… on myös toisistaan eriäviä palkan lisien osia. Yksittäisen henkilön ansiotaso muodostuu eri tekijöistä, ei vain tehtäväkohtaisesta palkasta. Henkilökohtaisen palkan määrittely, mahdolliset … on myös toisistaan eriäviä palkan lisien osia. Yksittäisen henkilön ansiotaso muodostuu eri tekijöistä, ei vain …

Tutustu KT:n vuoteen 2020
… työmarkkinajohtaja Markku Jalonen , neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas , neuvottelupäällikkö Jorma Palola , … kerrotaan yleisesti toiminnasta sopimusten, edunvalvonnan, henkilöstöjohtamisen kehittämisen ja KT:n toimiston parissa. … työmarkkinajohtaja Markku Jalonen , neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas , neuvottelupäällikkö Jorma Palola , …