Haku
Työntekijä tai viranhaltija osallistuu lakkoon. Hän sairastuu lakon alkamisen jälkeen, ja sairausloma jatkuu lakon päättymisen jälkeen. Miltä ajalta työntekijälle tai viranhaltijalle maksetaan sairauslomalta palkkaa?
… saakka. Työntekijälle tai viranhaltijalle maksetaan sairausajan palkka lakon päättymisestä lukien, mikäli …
Peruskoulun luokanopettajalle on otettu viransijainen ajalle 28.1.–1.2. eli maanantaista perjantaihin. Sijaisella on luokanopettajan kelpoisuus (ylempi korkeakoulututkinto). Tunteja hänellä on maanantaina 3 luokanopetusta, tiistaina 4 luokanopetusta, keskiviikkona 2 luokanopetusta ja 2 tekstiilityötä yläkoulussa, torstaina 6 luokanopetusta ja perjantaina 4 luokanopetusta. Miten sijaisen palkka määräytyy?
… eli maanantaista perjantaihin. Sijaisella on luokanopettajan kelpoisuus (ylempi korkeakoulututkinto). Tunteja …
Voiko työnantaja sijoittaa lääkäreille eri määriä työvuoroja klo 17:n jälkeen laajennetussa toiminnassa esimerkiksi siten, että joillakin on enemmän ja joillakin vähemmän työvuoroja kyseisen ajankohdan jälkeen?
… on enemmän ja joillakin vähemmän työvuoroja kyseisen ajankohdan jälkeen? Kunnallisesta viranhaltijasta annetun … voidaan luonnollisesti ottaa huomioon työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen vaatimukset säännökset huomioiden. …

KT-uutiskirje – työmarkkinauutisia kunta- ja hyvinvointialalta
… hyvinvointialalta KT-uutiskirjeen avulla seuraat helposti ajankohtaisia työmarkkina-asioita. Uutiskirjeemme ilmestyy … HR-verkoston jäsenyydestä lisätietoja: hr-verkosto(at)kt.fi. Uutiskirjeet 2025 KT-uutiskirje 4/2025: Kunta- ja … HR-verkoston jäsenyydestä lisätietoja: hr-verkosto(at)kt.fi. Uutiskirjeet 2025 KT-uutiskirje 4/2025: Kunta- ja …

Työn murros kirittää uudenlaisiin toimintatapoihin työyhteisöissä
… ja vastaa Soteliiderien kysymyksiin henkilöstövoimavarojen ajankohtaisista kysymyksistä. Mitä odotat uudelta työltäsi? … johtuen on tärkeää kehittää jatkuvaa oppimista koko työuran ajan muodollisen oppimisen rinnalla. Digitalisaatio, … keskuudessa. Työvoiman saatavuus on ollut esillä kevään ajan, miten siihen voidaan vaikuttaa? Tosiasia on, että …

Tulevaisuuden työ voi näyttää erilaiselta kuin kuvittelemme
… asiakkaiden ja kumppanien kanssa. TYÖ2030-ohjelman laajan MEADOW-tutkimuksen tulosten (2022) mukaan yritysten ja … ja niillä toisistaan poikkeavat hallitusohjelmat. Tälle ajanjaksolle ajoittuu myös Suomen historian suurin … and to prevent automated spam submissions. Leave this field blank … Työn tulevaisuutta voi ajatella tötterönä, …

Kuntoutusrahan myöntämisen perusteet selkiytyvät ja siirtyminen etuuksien välillä helpottuu
… havaittuihin työkyvyn ongelmiin, ja työnantajan täytyy maksaa sen ajalta palkkaa. Nämä muutokset lakiin … havaittuihin työkyvyn ongelmiin, ja työnantajan täytyy maksaa sen ajalta palkkaa. Nämä muutokset lakiin …

Kuntien toimintakulut kasvoivat alkuvuonna
… tammi-maaliskuussa verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kunnilla oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä … kasvoivat 1,3 prosenttia tammi-maaliskuussa vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Verotuloja oli 6,2 miljardia euroa. … kasvoivat 16,9 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Lainakanta oli maaliskuun lopussa 4,8 …

Soteliiderien Uudistuva johtaminen -opas on ilmestynyt
… -opas on ilmestynyt Soteliiderien uusi opas antaa ajankohtaisen kuvan siitä, miten sote-työnantajat kehittävät … Uudistuva johtaminen -opas … Soteliiderien uusi opas antaa ajankohtaisen kuvan siitä, miten sote-työnantajat kehittävät …