Haku

Anna Kukka neuvottelupäälliköksi 1.6. alkaen
KT:n henkilöstövoimavarojen kehittämisen osaamisalueen neuvottelupäällikön tehtävään on nimetty 1.6.2021 alkaen työelämän kehittämisen asiantuntija Anna Kukka.

Lääkärien kasvavaan kysyntään reagoitava voimakkaasti
Lääkäripulan takana ovat liian pienet koulutusmäärät. Lääkärien tarpeen tiedetään kasvavan. Tähän vaikuttaa sekä väestörakenteen muutos että terveyspalveluihin kohdistuva kysyntä.

Kuntien henkilöstöjohtamisessa ajankohtaista sote-uudistuksen kynnyksellä
Kunnat ovat sote-työnantajina mielenkiintoisessa tilanteessa kun odotamme eduskunnan päätöstä hyvinvointialueen lainsäädännöstä. Lakiesityksen mukaan merkittävä määrä kuntien henkilöstöä on siirtymässä hyvinvointialueille.

Kuntatalouteen ei ole syntynyt uutta jakovaraa
Valtiovarainministeriö arvioi tuoreessa taloudellisessa katsauksessaan, että julkisen talouden alijäämä eli menojen ja tulojen välinen epätasapaino pysyy vuonna 2021 edelleen suurena. Koronaepidemian vuoksi päätetyt tukitoimet ja epidemian aikana kertyneen palvelu- ja hoitovelan purkaminen pitävät julkiset menot korkeina. Kuntasektorin menot ovat vuonna 2022 selvästi suuremmat kuin tulot.

Korona ei ole lisännyt sairaanhoitajien irtisanoutumisia
Iltalehden tekemän selvityksen mukaan koronapandemia ei ole aiheuttanut sairaanhoitajien joukkopakoa tai edes lisännyt irtisanoutumisia. KT:n aiemmat tilastoanalyysit ovat osoittaneet, että hoitajien alanvaihto on ollut keskimäärin jopa vähäisempää kuin muilla aloilla.

Kunnallisen esimiehen virkasuhdeopas
Kunnallisen esimiehen virkasuhdeoppaassa kerrotaan tärkeimmistä virkasuhteen käyttöä, alkamista, päättymistä ja lomauttamista koskevista asioista. Oppaassa käydään myös läpi työnantajan ja viranhaltijan keskeisimmät oikeudet ja velvollisuudet. Oppaasta on neuvoteltu asianomaisten työntekijä- ja viranhaltijajärjestöjen kanssa ja sen sisällöstä on saavutettu yksimielisyys.

Kunnallisen esimiehen työsuhdeopas
Kunnallisen esimiehen työsuhdeoppaassa kerrotaan tärkeimmistä työsuhteen alkamiseen ja päättymiseen liittyvistä asioista. Oppaassa käydään myös läpi työnantajan ja työntekijän keskeisimmät oikeudet ja velvollisuudet. Oppaasta on neuvoteltu asianomaisten työntekijä- ja viranhaltijajärjestöjen kanssa ja sen sisällöstä on saavutettu yksimielisyys.

Työn murrosta käsittelevä webinaarisarja alkaa kesäkuussa
KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt seuraavat yhdessä kuntatyön murrosta. Kevään 2021 seurannassa muutosta tarkasteltiin 23 teeman kautta. Kuntatyö murroksessa -webinaarisarjassa esitellään seurannan teemoja sekä kiinnostavia esimerkkitapauksia.

Työn murros: vuoden 2021 seurannan tulokset
Kunta-alan työmarkkinaosapuolten yhteisen työn murroksen seurannan tavoitteena on rakentaa kuvaa muutoksesta ja hyödyntää tietoa työmarkkina- ja kehittämistoiminnassa. Seurannan toisen vaiheen tuloksia julkaistiin kesäkuussa 2021.