Haku
KT:n tavoittelema TE-henkilöstön virka- ja työehtosopimusten aikaistus toteutui
TE-uudistus: Suomeen on tulossa 45 työllisyysaluetta
EK, KT, SAK, Akava ja STTK: Työttömyysvakuutusmaksun alennusvaraa ei valtiontalouden tilkkeeksi
Työttömyysvakuutusmaksut on tarkoitettu ansiosidonnaisten etuuksien rahoittamiseen. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt korostavat, että tätä vakuutusperiaatetta ei pidä rikkoa, eikä sosiaalivakuutusmaksuja käyttää muun julkisen talouden vahvistamiseen.
Kunta- ja hyvinvointialan johtajat kokoontuvat Ouluun maaliskuun puolivälissä
KT-työnantajapäivillä keskustellaan muun muassa kuntien ja hyvinvointialueiden johtamisesta ja toimintavarmuudesta poikkeusoloissa. Lisäksi keskustellaan hallituksen kiisteltyjen työmarkkinauudistusten toteuttamisesta.
Koululaisten työelämään tutustumiselle on yhtenäiset palkkasuositukset kunta- ja hyvinvointialoilla
Kunta- ja hyvinvointialan työnantaja- ja palkansaajajärjestöt suosittelevat, että kunnat ja hyvinvointialueet palkkaavat tänäkin vuonna koululaisia kesäharjoitteluun. Koululaisten kahden viikon työharjoittelun palkaksi suositellaan tänä kesänä 410:tä euroa.
Päivitetyistä palkkatilastoista selviää, millaisia ovat kunta- ja hyvinvointialan keskiansiot
Lokakuussa 2023 kunta-alalla ansaittiin keskimäärin 3 610 euroa kuukaudessa. Hyvinvointialan keskiansiot olivat helmikuussa 2024 keskimäärin 3 910 euroa kuukaudessa. Hyvinvointialan palkat on koottu ensimmäistä kertaa omaksi tilastokseen KT:n nettisivuilla.