Haku
Lausunto parlamentaarisen ohjausryhmän ja asiantuntijatyöryhmän mietinnöstä, luonnos hallituksen esitykseksi avoimuusrekisterilaiksi
… 28.1.2022 Oikeusministeriölle VN/4118/2019 Lausunto parlamentaarisen ohjausryhmän ja asiantuntijatyöryhmän … avoimuusrekisterilaiksi Kannatatteko avoimuusrekisterin perustamista Suomeen? Kyllä Mikä esillä olevista … ministeriöissä ja valtion virastoissa tehtävän päätöksenteon avoimuutta rekisteröimällä niihin kohdistuvaa …

Työterveyshuollon järjestäminen hyvinvointialueilla
… järjestäminen hyvinvointialueilla Vastuu sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta … 000 työntekijää ja viranhaltijaa siirtyy uuden työnantajan palvelukseen liikkeen luovutuksen periaatteiden mukaisesti. …
Voidaanko varhaiskasvatuksessa käyttää pikaviestisovellusta työasioiden hoidossa työajan ulkopuolella?
… OVTES 31.1.2022 Voidaanko varhaiskasvatuksessa käyttää pikaviestisovellusta työasioiden hoidossa työajan ulkopuolella? Varhaiskasvatuksen työnantaja ei lähtökohtaisesti … yhteydenottoihin tai hoitamaan työasioita työajan ulkopuolella, ellei viranhaltijan tai työntekijän kanssa ole …
Vuoden 2015 ammattiyhdistyskoulutukseen sovitut muutokset/lisäykset
… Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen asettama koulutustyöryhmä on hyväksynyt … Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Neuvottelupäällikkö Jorma Palola Liitteet JUKO ry (KTN) Kunta-alan …
Voiko työnantaja määrätä varhaiskasvatuksen viranhaltijan tai työntekijän varallaoloon?
… Varallaoloajalla tarkoitetaan velvollisuutta olla vapaa-aikanaan tavoitettavissa siten, että henkilö voidaan … Sekä työntekijöiden että viranhaltijoiden varallaolo perustuu vapaaehtoiseen sopimiseen. Viranhaltijaa koskien on poikkeus: …
Mikä on sopiva työaikajakson pituus varhaiskasvatuksessa?
… UKK KVTES OVTES 31.1.2022 Mikä on sopiva työaikajakson pituus varhaiskasvatuksessa? Varhaiskasvatuksessa … 45 tuntia viikolle 1 ja 31 tuntia 30 minuuttia viikolle 2. Pidemmällä tasoittumisjaksolla työvuorosuunnitteluun saadaan …
Miten toimitaan, jos varhaiskasvatuksessa kesken työvuoron tulee tarve pidentää työvuoroa?
… jos varhaiskasvatuksessa kesken työvuoron tulee tarve pidentää työvuoroa? Mikäli varhaiskasvatuksen viranhaltija … ehtinyt alkaa, ei työvuoroluettelon muutosta voida enää yksipuolisesti tehdä. Työvuoroluettelon muutoksesta voidaan kuitenkin aina sopia. Mikäli työvuoroa pidennetään, voi tämä johtaa lisä- tai …
Milloin varhaiskasvatuksessa työvuoroluettelon muutos voidaan ajallisesti tehdä?
… alkaa. Tämän jälkeen työvuoroluettelon muutos voidaan tehdä pelkästään viranhaltijan tai työntekijän suostumuksella. Muutoksesta on joka tapauksessa ilmoitettava mahdollisimman pian sille, jota muutos koskee. …