Lausunto 291/04.01.00/2023 8.1.2024 Lausunto vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskevista hallitusohjelmakirjauksista KT pitää välttämättömänä Suomen työmarkkinamallin kehittämistä. Esimerkiksi kunta-alalla menetettiin vuonna 2022 ennätyksellisen laajoissa ja yhteiskuntavaarallisissa työtaisteluissa yli 700 000 työpäivää ja niihin osallistui noin 150 000 palkansaajaa. Ilman sovittelujärjestelmää työtaistelut olisivat olleet vieläkin pitkäkestoisempia ja laajempia.
Lausunto VN/23407/2023 3.1.2024 Hallituksen esitys eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta KT ei kannata aikuiskoulutustuen lakkauttamista, vaan arvioi tuen lakkauttamisella olevan naisvaltaisille kunta- ja hyvinvointialoille jopa kriittisiä vaikutuksia. Vaikutuksia alojen henkilöstön riittävyyteen ja saatavuuteen ei ole arvioitu hallituksen esityksessä riittävästi.
Lausunto 273/04.01.00/2023 15.11.2023 Lausunto laatusuosituksesta aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027 KT ehdottaa lausunnossaan joitakin täydennyksiä laatusuositukseen ja KT pääsevänsä jatkossa osallistumaan laatusuositusten päivittämiseen.
Lausunto 234/04.01.00/2023 9.11.2023 Lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta KT kannattaa esitystä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta.
Lausunto 274/04.01.00/2023 6.11.2023 Lausunto hallituksen esityksestä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta (HE 73/ 2023 vp) KT kannattaa lakiesitystä työttömyysturvan uudistamisen kokonaisuudesta. Lausunnossaan KT nostaa esiin huolen esityksen vaikutuksista kuntatalouteen ja palvelujen riittävyyteen.
Lausunto VN/21234/2023 3.11.2023 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien luettelosta ja rekisteristä annetun lain muuttamisesta (ASA-lain muuttaminen) KT:n näkemyksen mukaan se, että luettelointikäytännöt poikkeavat toisistaan, aiheuttaa sekaannusta ja epätietoisuutta työpaikoilla. Etenkin niillä työpaikoilla, joilla ei ole sähköistä järjestelmää, josta tiedot poistuvat automaattisesti säilytysajan umpeuduttua liittyy riski henkilötietosuojan kannalta. Tämä myös lisää luettelonpitovelvollisen työnantajan ja esihenkilön hallinnollista taakkaa. Tietojen lyhyempi säilytysaika ja siitä seuraava ASA-rekisterin tekninen kehittämistarve ei ole KT:n mielestä perusteltu syy asettaa tietojen säilyttämisvelvollisuutta työnantajille.
Lausunto 218/04.01.00/2023 23.10.2023 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi Esityksellä lyhennettäisiin kunnille ja hyvinvointialueille maksettavaa korvausaikaa palveluiden järjestämisestä. KT pitää tärkeänä, ettei uudistuksella heikennetä kuntien ja hyvinvointialueiden taloutta. Jotta esitysluonnoksen taloudellisia vaikutuksia voitaisiin arvioida kuntien ja hyvinvointialueiden näkökulmasta, tulisi esityksessä esittää arvio korvausten tämänhetkisestä riittävyydestä ja esityksen vaikutuksista siihen.
Lausunto 19.9.2023 Aikuiskoulutustukea käytetään työelämän tarpeisiin osaajapula-aloilla KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja Sote ry pitävät aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta virhearviona, jonka vaikutukset naisvaltaisille työvoimapula-aloille on arvioitava uudelleen. Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet korostavat, että aikuiskoulutustukea käytetään työelämälähtöisesti sekä yksilön että työnantajan tarpeisiin aloilla, joissa koulutuksen ja osaamisen kehittämisen tarve on suurin ja edellyttää työn luonteen ja säädettyjen kelpoisuuksien vuoksi myös uuden tutkintopohjaisen lisä- ja täydennyskoulutuksen hankkimista työuran aikana.
Lausunto 172/04.01.00/2023 14.9.2023 Luonnos valtioneuvoston asetukseksi raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden sekä imettävien työntekijöiden suojelemisesta työssä vaaraa aiheuttavilta tekijöiltä KT kannattaa pääosin esityksen ehdotuksia ja pitää tärkeänä, että työantajat tuntevat työsuojeluun liittyvät velvoitteensa. Asetuksen täsmennykset ja tarkentavat esimerkit auttavat työpaikkoja arvioimaan työn mahdollisia vaaroja lisääntymisterveydelle. Ne myös lisäävät työpaikkojen tietosuutta mahdollisista altisteista.
Lausunto 183/04.01.00/2023 9.8.2023 Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat tärkeitä arvoja sekä työelämässä että muutoin yhteiskunnassa Hallitus valmistelee tiedonantoa toimista syrjimättömyyden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. KT toteaa, että työelämää koskevaan lainsäädäntöä ei ole tarvetta tehdä muutoksia, sillä lainsäädäntö lähtee jo tällä hetkellä siitä, että kaikkia on kohdeltava yhdenvertaisesti. KT kannattaa kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman jatkamista ja pitää tärkeänä sitä, että työelämää koskevat hankkeet valmistellaan kolmikantaisesti.
Lausunto 162/04.01.00/2023 26.7.2023 Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta työeläkelainsäädännön ja maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain muuttamiseksi KT on osallistunut hallituksen esityksen valmisteluun työryhmässä. KT:lla ei ole huomautettavaa esityksiin, ja se pitää muutoksia kannatettavina.
Lausunto 76/04.01.00/2023 17.3.2023 Lausunto tartuntatautilainsäädäntöön esitettyjä kehitystarpeita koskevasta muistiosta KT:n mielestä tartuntatautilainsäädäntöä on kehitettävä niin, että se mahdollistaa viranomaisten toiminnan sekä tartuntatautien tehokkaan torjunnan. Tartuntatautilaki ei saa olla ristiriidassa muun lainsäädännön kanssa. Jos työantajille säädetään työnantajille velvoitteita, on niiden täyttämisen oltava mahdollista. KT pitää tärkeänä, että pandemiatilanteissa työnantajilla olisi myös oikeus väliaikaisesti poiketa lainsäädännössä määritellyistä henkilöstömitoituksista, koska niiden täyttäminen voi olla mahdotonta.
Lausunto 62/04.01.00/2023 1.3.2023 Sosiaaliturvaa on uudistettava huomioiden julkisen talouden kestävyys ja työllisyyden edistäminen KT:n mukaan valmistelussa on toistaiseksi kiinnitetty vähän huomiota siihen, miten sosiaaliturvajärjestelmän uudistaminen vaikuttaa julkisen talouden kestävyyteen ja työllisyyteen. KT kannattaa ehdotusta siitä, että seuraavalla hallituskaudella selvitetään syyperusteisten perusturvaetuuksien yhtenäistämistä ja yhdistämistä. On välttämätöntä, että uudistusta ja erityisesti ansioturvan kehittämistä valmistellaan kolmikantaisesti. Lisäksi kannustinloukkuja on purettava ja työttömyysturvaa on porrastettava siten, että se kannustaa työn vastaanottamiseen.
Lausunto 13/04.01.01/2023 26.1.2023 Liikkeen luovutus turvaa henkilöstön aseman työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnille KT:n näkemyksen mukaan mahdollinen irtisanomissuoja hankaloittaisi työvoimaviranomaisten lakisääteisten tehtävien hoitoa ja rajoittaisi merkittävästi tulevien työvoimaviranimaisten toimintamahdollisuuksia töiden organisoinnissa. Lisäksi irtisanomissuojasta aiheutuisi tarpeettomia kustannuksia. KT vaati, että liikkeen luovutuksen piiriin kuuluvan henkilöstön palkkaharmonisointi valmistellaan vasta sen jälkeen, kun siirtyvä henkilöstö on siirtynyt kunta-alan sopimusten ja palkkausjärjestelmän piiriin. Tämä on välttämätöntä koko henkilöstön tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi.
Lausunto 13/04.01.01/2023 24.1.2023 Julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskeva lainsäädäntö KT kannattaa lain tavoitteita eli sitä, että työllisyyttä parannetaan lisäämällävaltion ja kuntien välistä yhteistyötä sekä alueiden elinvoimaa. KT:n mielestä työvoimapalvelujen järjestämisvastuu tulee antaa kaikille kunnille. Samalla niille on annettava vapaus muodostaa yhteistoiminta-alueet palvelujen tarjoamiseksi.