Haku

Sote-työnantajat kehittävät toimintaansa
KT:n Soteliiderit-hanke suunnattiin kaikille kunnille, sote-kuntayhtymille ja hyvinvointialueille. Kumppaneiden suuren määrän vuoksi hankkeen teemoja käsiteltiin vuosin 2019–2022 useammissa verkostoissa siten, että mukana kehitystyössä olivat kuntien, kaupunkien, kuntayhtymien ja uusien hyvinvointialueiden sote-johto, ylin johto ja HR-johto.

Kunta-alan työvoima- ja osaamistarpeet otettava huomioon budjettiriihessä
KT Kuntatyönantajat pitää tärkeänä jatkaa alueellisia työllisyys- ja yrityspalvelukokeiluja ja laajentaa niitä kokeiluihin halukkaisiin kuntiin. Tulokset osoittavat, että kokeilujen avulla työllisten määrää voidaan merkittävästi nostaa. Maakuntien perustamisen siirryttyä tulee kokeiluista hankittua tietoa arvioida tulevia palvelumalleja kehitettäessä. Tueksi tarvitaan selvitys Pohjoismaiden työvoimapalvelumalleista ja niiden vaikuttavuudesta.

KT:n ajama työttömyysvakuutusmaksun alennus etenee
Työttömyysvakuusrahaston (TVR) hallitus päätti tänään esittää 30.8. kokoontuvalle TVR:n hallintoneuvostolle, että työttömyysvakuutusmaksun kokonaismaksua alennetaan yhteensä 0,8 prosenttiyksiköllä. Palkansaajien maksu alenee 0,4 ja kaikkien työnantajien keskimäärin 0,4 prosenttiyksikköä.