Haku

Sairauspoissaoloissa näkyy laskeva trendi kunta-alalla
… Kuntatyöntekijöiden sairauspoissaolot vähenivät vuonna 2023, selviää Työterveyslaitoksen seurannasta. Sote-uudistus … ammattirakennetta merkittävästi, eikä uusimpia lukuja voi sen vuoksi enää suoraan verrata aiempiin. Muut … Kuntiin jääneiden työntekijöiden sairauspoissaolot laskivat koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Vuoden 2022 piikki …

Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstömäärä kasvoi, mutta palveluiden kysyntä kasvaa edelleen
… Tiedote 18.1.2024 Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstömäärä kasvoi, mutta palveluiden … Heistä noin puolet siirtyi hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstö on … viitenä vuonna peräkkäin. Suurin osa lisäyksestä ajoittuu koronavuosiin 2021 ja 2022, jolloin henkilöstön …

Suomalaiset työolot kansainvälistä kärkitasoa
… piti työtä erittäin tärkeänä elämänalueena vuonna 2023. – Suomalainen työelämä sijoittuu kansainväliseen … kärkijoukkoon, summaa Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela työolotutkimuksen tuloksia. Valtaosa … vuoden 2023 työolotutkimuksessa. Etätyö on yleistynyt koronan jälkeen, ja noin joka kuudes palkansaaja teki töitä …

Ensimmäiset tutkimustulokset hyvinvointialueiden työhyvinvoinnista eivät osoita suuria muutoksia
… Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistäminen vuonna 2023 ei johtanut suuriin muutoksiin työoloissa tai työssä, … tutkimuksista. Uudistus on vasta alussa, ja siiä onnistutaan parhaiten huolehtimalla työntekijöiden … on yli 10 prosenttiyksikköä. Kuormitus on hieman vähentynt korona-ajan huippuvuosista, vaikka se on edelleen korkealla …
Voiko työnantaja edellyttää työntekijältä tai viranhaltijalta koronarokotusta?
… Näyttelijät Muusikot SOTE-sopimus 2.9.2021 Voiko työnantaja edellyttää työntekijältä tai viranhaltijalta koronarokotusta? Huom.! Sosiaali- ja terveyspalveluissa … Työnantaja ei voi soveltaa tartuntatautilain 48 a §:ää 1.1.2023 alkaen. …
Voiko työnantaja kysyä, onko työntekijä tai viranhaltija ottanut koronarokotteen?
… Näyttelijät Muusikot SOTE-sopimus 2.9.2021 Voiko työnantaja kysyä, onko työntekijä tai viranhaltija ottanut koronarokotteen? Huom.! Sosiaali- ja terveyspalveluissa … Työnantaja ei voi soveltaa tartuntatautilain 48 a §:ää 1.1.2023 alkaen. …

Tartuntatautilain 48 a §:n voimassaolo päättyy 31.12.2022
… Tartuntatautilain 48 a §:n voimassaolo päättyy 31.12.2022 Koronaministerityöryhmä päätti lokakuussa 2022, ettei se esitä tartuntatautilain 48 a §:n säännöksen voimassaolon jatkamista. Näin ollen väliaikainen tartuntatautilain … 1.1.2022-31.12.2022, eikä sitä voida enää soveltaa 1.1.2023 alkaen. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen …

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen pahentaa kuntien ja hyvinvointialueiden työvoimapulaa
… Tiedote 18.9.2023 Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen pahentaa kuntien ja hyvinvointialueiden työvoimapulaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta- ja …
Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta
… Lausunto 208/04.01.00/2021 23.6.2021 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Asia: VN/477/2021 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta KT Kuntatyönantajat … siirretään hyvinvointialueiden tehtäväksi vuonna 2023. KT Kuntatyönantajien mukaan kuntia ja …

KT-lehti 2/2022 ilmestynyt: Yhdessä kehittäen lisää työhyvinvointia
… mallilla olleessa työhyvinvoinnissa tapahtui notkahdus korona-aikana, apuun otettiin palvelumuotoilun keinot. … vuoropuhelu, kiittäminen sekä palkitseminen. Siinä työnantajan keinoja tehdä Kustaankartanon vanhustenkeskuksesta veto- … virkoihin siirrytään liikkeen luovutuksella 1. tammikuuta 2023. Aluevaltuustoilla on käsiteltävänä merkittäviä …