Haku
Jenni Aaltonen valittu KT:n neuvottelujohtajaksi
… KT:n sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen palvelussuhteista vastaavaa yksikköä. Jenni Aaltonen on koulutukseltaan … vuodesta 2012. Neuvottelujohtajan tehtävä avautui, kun Henrika Nybondas-Kangas valittiin KT:n uudeksi … KT:n sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen palvelussuhteista vastaavaa yksikköä. …
Taloudellinen tuki ammatillisen osaamisen kehittämiseen kunta-alalla
… valmistui pitkällisen prosessin jälkeen, mutta sillä tavoin myöhään, että kunnat ja kuntayhtymät eivät ehtineet … ollut edelleen paljon selvitettävää ja puutteita. Työttömyysvakuutusrahaostolta aikaa vievän selvittelyn vähentämiseksi … Tässä on tärkeää hyvin toiminut yhteistyö Työttömyysvakuutusrahaston asiantuntijoiden kanssa. KUNNALLINEN …
OVTES osio G tasopalkkajärjestelmä
… tulkintaohjeita Tätä yleiskirjettä on tarkoitettu luettavan yhdessä KVTESin tasopalkkajärjestelmään siirtymistä … sen sisällöstä yksimielisiä. 1 OVTESin osio G (Varhaiskasvatuksen opetushenkilöstö) palkkausjärjestelmä muuttuu … kolme osaamisen ja vastuun tasoa (A, B ja C), niin varhaiskasvatuksen erityisopettajan palkkaryhmässä on erikseen …
Koulutustoimikuntajärjestelmän kehittäminen osaamisen ennakointifoorumiksi sekä ehdotus valtioneuvoston asetukseksi koulutustoimikuntajärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen kumoamisesta
… että ennakointifoorumin tuottamat tulokset viestitään tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Ennakointifoorumin työn vaikuttavuuden keskeisin mittari on ennakointitulosten … koulutusrakenteita laajemmin. Ammatit uudistuvat ja osaamisvaateet siirtyvät myös perinteisten ammattiryhmien välillä. …
Kannanotto: Ammatillinen koulutus turvaa kasvun, lisäleikkauksia ei tarvita
… Uutinen 19.2.2025 Kannanotto: Ammatillinen koulutus turvaa kasvun, lisäleikkauksia ei tarvita Me ammatillista koulutusta sekä työ- ja elinkeinoelämää edustavat järjestöt olemme huolissamme siitä, että ammatilliseen … työelämän pulaa ammattiosaajista ja vaarantaisi talouskasvun. Hallitus leikkasi vuonna 2024 ammatillisen koulutuksen …
Ruokapalvelut ja siivouspalvelut KVTESin tasopalkkajärjestelmässä
… järjestetään ma 17.3.2025 klo 13-16. Kohderyhmä ja tavoitteet Infotilaisuus on tarkoitettu kuntien ja … KVTESin tasopalkkajärjestelmän kokonaisuudesta vastaaville ja ruokapalvelujen ja siivouspalvelujen johdolle/vastaaville. Infotilaisuuden tavoitteena on, että osallistuja …
Lomituspalvelut KVTESin tasopalkkajärjestelmässä
… maanantaina 24.3.2025 klo 13.00–16.00. Kohderyhmä ja tavoitteet Infotilaisuus on tarkoitettu … KVTESin tasopalkkajärjestelmän kokonaisuudesta vastaaville ja lomituspalvelujen johdolle/vastaaville. Infotilaisuuden tavoitteena on, että osallistuja … Kohderyhmä ja tavoitteet Infotilaisuus on tarkoitettu …
Työllisyyspalvelut KVTESin tasopalkkajärjestelmässä
… järjestetään tiistaina 1.4.2025 klo 9-12. Kohderyhmä ja tavoitteet Infotilaisuus on tarkoitettu kuntien ja … KVTESin tasopalkkajärjestelmän kokonaisuudesta vastaaville ja työllisyyspalvelujen johdolle/vastaaville. Infotilaisuuden tavoitteena on, että osallistuja …
Palkkaryhmien ulkopuoliset KVTESin palkkatasojärjestelmässä
… maanantaina 7.4.2025 klo 13-16. Kohderyhmä ja tavoitteet Infotilaisuus on tarkoitettu kuntien ja … KVTESin tasopalkkajärjestelmän kokonaisuudesta vastaaville. Infotilaisuuden tavoitteena on, että osallistuja hahmottaa, mikä muuttuu … Kohderyhmä ja tavoitteet Infotilaisuus on tarkoitettu kuntien ja …