Haku
Liite 4 Osaurakka
… jonka määrä riippuu työn rasittavuudesta. Työehtosopimuksessa mainitut kahvitauot ja muut henkilökohtaiset … sisältyvät kokonaiselpymisaikaan. 2 Käyttöönotto Työehtosopimusosapuolet suosittelevat, että töissä joista on … paikallista yhteistyötä työntekijäin ja työnantajan kesken. Sopijaosapuolet avustavat tarvittaessa tiedottamisen ja …
Liite 19 Kokeilu- ja simulointimääräykset Liite 1 Eräissä hallinnon asiantuntijatehtävissä, toimistoalan tehtävissä ja ICT-alan tehtävissä sekä sisäisessä palvelutoiminnassa toimiva henkilöstö
… kokeilumääräysten 4 ja 5 §. Tasopalkkalisä Paikallisesti sopien tasopalkkalisä voidaan ottaa käyttöön tämän liitteen … vaativat ammattitehtävät ja ammattitehtävät (01TOI062) Sopijaosapuolet päättävät kokeilumääräysten osalta tehtyjen … sisältäen esimerkiksi kehittämistehtäviä, sopimuksiin liittyvä asiantuntijuutta, opetus- ja …

KT:n hallitus kokoontui ensimmäisen kerran ja valitsi puheenjohtajansa
… kuuluvissa asioissa. KT:n jaostojen tehtävänä on sopia edustamiensa alojen työ- ja virkaehtosopimuksista. Jaostot järjestäytyivät jo aiemmin … asioita ovat muun muassa työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimukset ja suositukset, työlainsäädännön valmistelu, …
VII Virkasuhteiset tuntiopettajat
… lukuun ottamatta ammattikorkeakouluja, kansalaisopistoja, kansanopistoja, lasten ja nuorten taidekouluja ja … 2) Jos tuntiopettajan tehtävät ovat jossakin virkaehtosopimuksen liitteessä olennaisesti vaativammat ja … 23. 54 § Päätoimiseen tuntiopettajaan sovellettavat muut sopimusmääräykset 1 mom. Päätoimisen …

Liite 2 Palo- ja pelastuslaitosten työaikajärjestelyjä koskevat erityismääräykset
… säännöllisen työaikamuodon käyttöön ottaminen tämän sopimuskauden aikana edellyttää paikallista virka- ja työehtosopimusta. Työnantajat, joilla on ollut 31.1.2018 käytössä … momentin kohdan d mukaista työaikamuotoa ilman paikallista sopimusta. Työnantajilla, joilla on ollut 31.1.2018 …
VII Virkasuhteiset tuntiopettajat
… lukuun ottamatta ammattikorkeakouluja, kansalaisopistoja, kansanopistoja, lasten ja nuorten taidekouluja ja … 2) Jos tuntiopettajan tehtävät ovat jossakin virkaehtosopimuksen liitteessä olennaisesti vaativammat ja … 23. 54 § Päätoimiseen tuntiopettajaan sovellettavat muut sopimusmääräykset 1 mom. Päätoimisen …
Kunta-alan tilapäisten muusikkojen työehtosopimus 2022–2025
… 1 § Soveltamisala Tämä sopimus koskee kaupunginorkesterien tilapäisiä täysin … palkkiosta sovitaan etukäteen erikseen. Muusikolle, joka työsopimuksensa mukaisesti soittaa useampaa kuin yhtä soitinta, … päivärahat määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen liitteen 16 mukaisesti. 10 § Palkkioiden maksu …