Haku

Kunta-alan sovittelu jatkuu pääsiäisen jälkeen
… kokoontuneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla kolme kertaa: ensimmäisen kerran 1. huhtikuuta ja sen … kokoontuneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla kolme kertaa: ensimmäisen kerran 1. huhtikuuta ja sen …

Suomalaisten mielestä kuntatyöntekijöiden palkat riittäviä
Kunnallisalan kehittämissäätiön tekemän tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista kannattaa kuntatyöntekijöiden palkkojen säilyttämistä ennallaan. He ovat sitä mieltä, ettei palkkoja pidä korottaa tai laskea parhaillaan käytävissä sopimusneuvotteluissa.

KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt päättävät sovintoesityksen hyväksymisestä torstaina
… torstaina Valtakunnansovittelija antoi ratkaisuehdotuksensa kunta-alan sopimusneuvotteluihin maanantaina … neuvotteluja jatketaan tiiviisti ratkaisuehdotuksen pohjalta. Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala on … pyytänyt KT:n ja pääsopijajärjestöjen vastauksia ratkaisuehdotukseensa torstaihin 30.4. kello 12:een mennessä. KT:n …

KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt jatkavat sovittelua
… torstaina 16. huhtikuuta klo 16 valtakunnansovittelijan johdolla. KT:n tavoitteena on saada ratkaisu aikaan huhtikuun … torstaina 16. huhtikuuta klo 16 valtakunnansovittelijan johdolla. KT:n tavoitteena on saada ratkaisu aikaan huhtikuun …

Lainsäädäntö, sopimukset ja työpaikat muovaavat työelämän käytäntöjä
Työelämän käytäntöihin ja pelisääntöihin vaikuttavat monet seikat ja toimijat. Lainsäädännöllä säädellään työn tekemisen ehtoja ja myös virka- ja työehtosopimuksilla on sovittu osasta käytäntöjä.

Työnantajien kannattaa hakea perhevapaakorvaukset Kelalta
… saamiselle on se, että työnantaja maksaa äitiysvapaan tai adoptioäidin vanhempainvapaan ajalta palkkaa vähintään … joissa ensimmäinen äitiysrahapäivä tai adoptioäidin vanhempainrahapäivä on maksettu 1.4.2017 tai sen … saamiselle on se, että työnantaja maksaa äitiysvapaan tai adoptioäidin vanhempainvapaan ajalta palkkaa vähintään …

Kunnat kaipaavat muutosjohtamisen osaamista
… kuvataan henkilöstökäytäntöjä sekä niiden kehitysmahdollisuuksia. Raportin voi ladata Kuntaliiton … kuvataan henkilöstökäytäntöjä sekä niiden kehitysmahdollisuuksia. Raportin voi ladata Kuntaliiton …

HS: Veronkevennykset paikkaavat kilpailukykysopimuksen aiheuttaman loven tuloissa
Eduskunnan tietopalvelun laskelman mukaan hallituksen tekemät veronkevennykset ovat pääosin kompensoineet leikkaukset, joita kilpailukykysopimus aiheutti julkisen sektorin työntekijöiden tuloihin.

Tehyn ja Superin ilmoittamat työtaistelutoimet KYS:n sairaaloissa laittomia
Tehyn ja Superin ilmoittama ulosmarssi 19. syyskuuta sekä yli- ja vuoronvaihtokielto ovat laittomia.

Työelämän tietosuojalakiin täsmentäviä muutoksia
… alkoi toukokuussa 2018. Tietosuoja-asetus sisältää mahdollisuuden antaa kansallista työelämän tietosuojasääntelyä. … alkoi toukokuussa 2018. Tietosuoja-asetus sisältää mahdollisuuden antaa kansallista työelämän tietosuojasääntelyä. …