Haku

KT-lehti 2/2022 ilmestynyt: Yhdessä kehittäen lisää työhyvinvointia
… jo ennen koronaa, mutta se oli tarkasti säänneltyä ja mahdollisuus oli vain harvoilla. Korona muutti tilanteen … myös talouden näkymät Vielä alkuvuodesta Suomen talouden odotettiin yltävän tänä vuonna lähes kolmen prosentin … lääkärien tehtävissä on lisääntynyt. Erikoissairaanhoidossa oli viime lokakuussa täyttämättä noin 740 lääkärin …

Uuden lainsäädännön mukaisten perhevapaiden hakeminen
… 9 luku 2 §). Vanhempainrahaa maksetaan lapsen syntymän ja adoption perusteella yhteensä enintään 320 arkipäivältä (SVL … laskettu synnytysaika on 4.9.2022 tai sen jälkeen, tai jos adoptiolapsen hoitoonottopäivä on 31.7.2022 tai sen jälkeen. … Jos lapsen laskettu synnytysaika on ennen 4.9.2022 tai jos adoptiolapsen hoitoonottopäivä on ennen 31.7.2022, …

Liikuntaseteleitä, -tapahtumia ja ohjattua liikuntaa: Valtaosa kunnista tukee henkilöstönsä liikkumista
… Työntekijöille tarjotuista palveluista ja tukimuodoista selkeästi yleisin ovat liikuntasetelit tai muut … edistää työikäisten liikkumista Suomessa. Tutkimuksen tiedonkeruusta vastasivat Liikkuva aikuinen ja Jyväskylän … kyselydatan ja laati aineistosta tilastollisen yhteenvedon. Kunnilta saatiin kyselyyn vastauksia yhteensä 123 …

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelma on julkaistu
… Tiedote 28.6.2024 Sosiaali- ja terveysministeriö, Akava, … yksityisalojen liittojen väliset keskustelut mahdollisesta osallistumisesta tuleviin … perhevapaiden tasaisemman jakamisen puolesta. Tiedon keräämistä palkkaeroista ja työelämän segregaatiosta … toteutetaan myös sosiaali- ja terveysministeriön johdolla selvitys miesten ja naisten keskiansioihin …

KT-lehti 2/2024 on ilmestynyt – teemana johtajan työhyvinvointi
… koulutuksen mainetta ja muistuttaa huikeista taidonnäytteistä Taitaja-kisoissa. Ammatillinen koulutuksemme … koulutuksen mainetta ja muistuttaa huikeista taidonnäytteistä Taitaja-kisoissa. Ammatillinen koulutuksemme …

Koulutusmääriä on lisättävä ja kansainvälistä rekrytointia nopeutettava
… Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 18. marraskuuta. KT odottaa hallitukselta pikaisia päätöksiä ja nopeita … Jalonen Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas KT:n ehdotukset toimenpiteistä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön … riittävyyden ja saatavuuden turvaamiseksi KT:n keskeiset ehdotukset välittömästi toteutettavaksi toimenpiteiksi ovat …

Uusia työkaluja ja suosituksia työelämän segregaation purkuun
… työelämään -hankkeen nettisivut > Tasa-arvotiedon keskuksen nettisivut > Hankkeen loppuraportti … työelämään -hankkeen nettisivut > Tasa-arvotiedon keskuksen nettisivut > Hankkeen loppuraportti …

Uusien KT-yhteyshenkilöiden ja uuden henkilöstöjohdon perehdytyspäivä, Helsinki
… Kuntatalo Uusien KT-yhteyshenkilöiden ja uuden henkilöstöjohdon perehdytyspäivä, Helsinki Perehdytyspäivä järjestetään … Koulutukseen ovat tervetulleita myös uudet henkilöstöjohdon edustajat. Koulutus vahvistaa uusien KT-yhteyshenkilöiden ja uuden henkilöstöjohdon työnantajaosaamista ja antaa valmiuksia toimia …
SOTE ry:n ja KT:n välisen työriidan ratkaisemiseksi tehdyn sovintoehdotuksen noudattaminen kunta- ja hyvinvointialalla
… ja KT:n välisen työriidan ratkaisemiseksi tehdyn sovintoehdotuksen noudattaminen kunta- ja hyvinvointialalla Kunta- ja … valtakunnansovittelijan 2.10.2022 tekemän sovintoehdotuksen. Sovintoehdotus on muodoltaan kunnallisen pääsopimuksen 17 §:n …

Tietosuoja ja terveydentilaa koskevien tietojen käsittely
… että työntekijällä on velvollisuus toimittaa diagnoositiedot sisältävä lääkärintodistus työnantajalle. Eri alojen … on asetettu palkallisen sairausloman saamisen ehdoksi se, että työntekijä esittää hyväksyttävän, eli … on kuitenkin potilasoikeuslain 13 § :n mukaan ehdoton oikeus päättää potilastietojensa luovuttamisesta. …