Haku

Työmarkkinaseminaarissa korostettiin maltin merkitystä työmarkkinaratkaisuissa
– Vaikka talouden korkeasuhdanne on saavutettu, julkisen talouden kestävyysvaje on yhä olemassa. Tarvitsemme edelleen maltillisia työmarkkinaratkaisuja sekä lainsäädännöllisiä toimia, joilla madalletaan työllistämisen kynnystä, vaati työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n työmarkkinaseminaarissa Helsingissä.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy
Kunta-alalta jäi työkyvyttömyyseläkkeelle yhteensä 4 934 työntekijää vuonna 2019. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohella mielenterveyden häiriöt olivat lähes yhtä yleinen syy julkisen sektorin työkyvyttömyyseläkkeisiin.

Kunta-alalle uudet virka- ja työehtosopimukset
… Tiedote 28.5.2020 Kunta-alalle uudet virka- ja …

Kunta-alan palkat tasa-arvoisia ja ansiokehitys vahvaa
… Tiedote 10.1.2018 Kunta-alan palkat tasa-arvoisia ja … Teollisuuden palkkaratkaisuissa palkankorotustasoksi muodostunut 3,2 prosentin korotus kahdessa vuodessa maksaisi … ja neuvottelujärjestelmä on joustava ja moderni. Se mahdollistaa eri ammattiryhmien erityiskysymysten tarkastelun. …

EU-rahoitusta haettavissa työelämän ja sosiaaliturvan kehittämiseen
… asiantuntijat kansalliset tilastotoimistot tiedotusvälineet. Ohjelman uusimman ehdotuspyynnön englanninkielinen nimi on "Call for proposals … aikaisempaa hakua ovat vielä avoinna. Kaikkiin kolmeen ehdotuspyyntöön liittyvät asiakirjat löytyvät Euroopan …

Sairauspoissaolot eivät lisääntyneet merkittävästi korona-aikana
… erityisasiantuntijoille, taloussihteereille ja tiedottajille kertyi puolestaan vähiten poissaoloja oman … Tutustu Soteliiderit-hankkeeseen > Muualla verkossa T iedot kunta-alan sairauspoissaoloista löytyvät … erityisasiantuntijoille, taloussihteereille ja tiedottajille kertyi puolestaan vähiten poissaoloja oman …

Miten KT on varmistamassa kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstön saatavuutta?
… Suomessa. KT on mukana molemmissa valmisteluissa ja odottaa jo hallituksen huhtikuun kehysriihestä päätöksiä. – … suurimmat osaajakapeikot. Täydennys- ja muuntokoulutusmahdollisuuksia kehitetään ja parannetaan. Kelpoisuusehtoja ja … Suomessa. KT on mukana molemmissa valmisteluissa ja odottaa jo hallituksen huhtikuun kehysriihestä päätöksiä. – …

Perusopetuksen ja oppilaiden erityisen tuen järjestäminen kunnissa – Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu tullut
… asianosaiset tahot ovat omalta osaltaan julkaisseet tiedotuskanavissaan tietoa asiasta. Kunnissa on erilaisia … on julkaissut loppuraportin 4.11.2022, joka sisältää ehdotuksia lapsen tuen, oppimisen ja koulunkäynnin tuen ja … kehittämistoimenpiteissä ei ole yhteistä käsitystä ja ehdotukset on tarkoitettu seuraavan hallitusohjelman …

Sovinto Essoten palkkaharmonisaatiota koskevaan kiistaan/erimielisyyteen
… saavutettiin syksyllä 2022 yksimielinen ehdotus asian ratkaisemiseksi sovinnollisesti. Essoten hallinto hyväksyi esitetyn sovintoehdotuksen. Sovintoratkaisu on täysin Essoten tapauksen … ja kalliit oikeusprosessit. Sovintoratkaisun sisällöstä tiedotetaan tarkemmin työntekijöille ja viranhaltijoille …

Kunta-alan sopimusratkaisu tuo hoitajille satojen eurojen palkankorotukset
Kunta-alalle saatiin kesäkuussa 2022 aikaan kolmivuotinen sopimusratkaisu. Se tuo merkittäviä palkankorotuksia myös Tehyn ja SuPerin jäsenille, vaikka heitä edustavat järjestöt jättäytyivät pois sopimuksesta.