Haku

Valta ja vastuu puuttua epäkohtiin työyhteisössä
Jokaisella on vastuu siitä, että työyhteisö ja -kulttuuri on tasa-arvoinen ja turvallinen. Erityisesti vastuu kuuluu niille ihmisille, joilla on sosiaalisia etuoikeuksia. Kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia puuttumiseen. Johto ja esihenkilöt ovat työnantajan edustajina keskeisessä roolissa.

Maahanmuutto turvaa elinvoimaisen Suomen tuleville sukupolville
Osaavan työvoiman saatavuus on tulevaisuuden isoimpia väestöpoliittisia haasteita. Sen ratkaiseminen vaatii uudenlaista ajattelua, ennakoivaa maahanmuuttopolitiikkaa sekä strategista suunnittelua kansainvälisen työvoiman houkuttelemiseksi.

Eläke-edunvalvonta
KT edustaa työmarkkinakeskusjärjestönä jäseniään laajasti sekä eläketurvan sisältöön että sen rahoitukseen liittyvässä päätöksenteossa.

Valtakunnalliset palvelukeskukset ongelmallisia lainsäädännön ja markkinoiden näkökulmasta
Yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäki on selvittänyt sote- ja maakuntauudistuksen tukipalveluiden keskitetyn tuotantomallin vaikutuksia. Selvityksen mukaan maakuntien valtakunnallisten palvelukeskusten asemaa on arvioitava uudelleen.

Koronatuet vähensivät tarvetta sopeuttaa henkilöstömenoja
Valtion maksamat koronatuet vähensivät kuntatyönantajien tarvetta sopeuttaa henkilöstömenoja. Tämä näkyy KT:n tiedustelun tuloksissa, joiden mukaan yt-neuvotteluja käytiin viime vuonna vain harvassa kunnassa. Kunnat ovat palkanneet myös lisähenkilöstöä koronaepidemian aikana.