Haku

Opas innostavien ja tuloksellisten etätyöpajojen järjestämiseen
Opas perustuu Kuntatyö2030-ohjelmassa toteutettuihin etätyöpajoihin. Oppaassa kuvataan kolme etätyöpajamallia ja niiden kehittämisprosessit niin, että kuka tahansa voi toteuttaa vastaavia kokonaisuuksia erilaisten kohderyhmien kanssa. Lisäksi oppaassa annetaan vinkkejä siihen, miten kehittämisprosesseja voi konkreettisesti viedä eteenpäin.

KT:n vuosikertomus 2023
Suomen suurin hallinnon uudistus toteutui lopultakin 1.1.2023, kun perustetuille hyvinvointialueille siirtyi vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista vuosien valmistelujen jälkeen. Myös KT:n hallinto uudistui hyvinvointialueiden perustamisen myötä uudistuneen lainsäädännön vuoksi ja aiemmin päätösvaltaa käyttäneen KT:n valtuuskunnan työ päättyi.

KT:n vuosikertomus 2022
Toimintavuosi 2022 jää KT:n historiaan poikkeuksellisen vaikeana ja kriisien sävyttämänä neuvottelukierroksena. Samaan aikaan kykenimme kuitenkin toteuttamaan KT:n hallinnon muutoksen, huolehtimaan ydinpalveluistamme ja jopa lisäämään palveluita luomalla oman koulutustoiminnan.

Tiedosta turvaa – kansainvälistä työturvallisuuspäivää vietetään 28.4.
Tiedosta turvaa on 22. kertaa vietettävän kansainvälisen työturvallisuuspäivän teema. Sillä halutaan muistuttaa, että turvallisuustiedolla voidaan parantaa työturvallisuutta.
Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES
Painettu OVTES 2022–2025 ilmestyy marras-joulukuussa ja toimitetaan asiakkaille joulukuun aikana. Sopimusmuutoksista on kerrottu KT:n yleiskirjeissä 3/2022 ja 8/2022. Nettisopimukseen on päivitetty 1.6.2024 ja 1.8.2024 voimaan tulevat sopimusmuutokset.

Kunnat ovat tasapainottaneet talouttaan tavoitteiden mukaisesti
Kunnat ovat omia toimillaan saaneet säästöjä taloutensa tasapainottamiseksi, kertovat Kuntaliiton kyselyn tulokset.

Työttömyysvakuutusrahasto ja koulutusrahasto yhdistettävä uudeksi rahastoksi
Työmarkkinakeskusjärjestöt ehdottavat valtiovallalle työttömyysvakuutusrahaston ja koulutusrahaston yhdistämistä. Yhdistymisehdotus on järjestöjen neuvottelutulos, joka käsitellään työmarkkinajärjestöjen päättävissä elimissä.

Vuosi 2016 oli merkittävä vuosi KT:lle
Toimintavuosi 2016 oli KT:lle merkittävä. Työmarkkinajärjestöjen yli vuoden kestäneet neuvottelut kilpailukykysopimuksesta johtivat tulokseen. Toisaalta KT oli keskeisesti mukana sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa.