Haku
Koronatuet vähensivät tarvetta sopeuttaa henkilöstömenoja
Valtion maksamat koronatuet vähensivät kuntatyönantajien tarvetta sopeuttaa henkilöstömenoja. Tämä näkyy KT:n tiedustelun tuloksissa, joiden mukaan yt-neuvotteluja käytiin viime vuonna vain harvassa kunnassa. Kunnat ovat palkanneet myös lisähenkilöstöä koronaepidemian aikana.
Hyvinvointialueet irtisanoivat viime vuonna lähes 1300 henkilöä, kunnat 340
Irtisanomisia oli kaksinkertaisesti suhteessa vuosi sitten arvioituun. Lomautuksia oli ennakoitua vähemmän.
Digitalisaatio on yksi EU:n työmarkkinaosapuolten työohjelman teemoista
EU:n työmarkkinaosapuolet ovat julkaisseet työohjelmansa vuosiksi 2019–2021. Ohjelmaan on valittu kuusi teemaa, joita työnantaja- ja työntekijäjärjestöt työstävät yhdessä.
Korona ja talous johtivat yt-neuvotteluihin ja lomautuksiin kunnissa
Kuntasektorilla säästettiin vuonna 2020 noin 342 miljoonaa euroa eli 1,6 prosenttia henkilöstömenoista. Arvio vuoden 2021 säästöistä on 378 miljoonaa euroa, kertoo KT:n tuore ajankohtaisselvitys.
Hyvinvointialueilla on täyttämättä yli tuhat lääkärintehtävää
Terveyskeskusten lääkäripula ei ole helpottanut, vaikka vakanssien määrää on lisätty. Toisaalta hyvinvointialueet ovat saaneet vähennettyä vuokralääkärien käyttöä.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteiset vaaliviestit: Vahvistuva EU on koko Suomen etu
Maailmanpolitiikan kriisiaikoina Eurooppa on Suomelle tärkeämpi kuin koskaan. Työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät, että maamme tuleva hallitus ajaisi EU-politiikassaan merkittäviä integraatioloikkia, joilla Euroopasta tehtäisiin taloudellisesti, teknologisesti, puolustuksellisesti ja demokratia-arvoiltaan entistä vahvempi.
Kunnat ja hyvinvointialueet ennakoivat tälle vuodelle poikkeuksellisia lomautuksia ja irtisanomisia: ”Puhutaan lama-ajan lukemista”
Rahapulan lisäksi palvelujen järjestämistä vaikeuttaa hyvinvointialueilla eniten ministeriöiden tiukka ohjaus. Myös palveluverkkoa joudutaan karsimaan.
Kymmeniä kuntatyön kehittäjiä ja kekseliäin kunta palkitaan
… KT puh. +358 50 572 4620 www.kuntatyo2030.fi Kuntatyö2030 ohjelmassa edistetään kuntatyön … KT puh. +358 50 572 4620 www.kuntatyo2030.fi Kuntatyö2030 ohjelmassa edistetään kuntatyön …