Haku

KT kehittyy yhteiskunnan mukana
… perustan ja työllistävät lähes joka viidennen palkansaajan. Myös KT:n tehtäväkenttä on laajentunut ja muuttunut vaativammaksi 50 vuodessa. Suomessa oltiin 1960-luvun loppupuolella yksimielisiä … oli oltava yhtäläisesti kaikkien saatavilla ja vastuu niiden järjestämisestä annettiin kuntaorganisaatioille. Kuntien …

KT ja pääsopijajärjestöt neuvottelevat virka- ja työehtosopimuksista
… hyvinvointialueita ja hyvinvointiyhtymiä sekä niiden omistamia yrityksiä. Henkilöstöä neuvotteluissa … kuuluvaa henkilöstöä Julkisen alan unioni JAU on kahden ammattiliiton, Julkisten ja hyvinvointialojen … ovat teknisen alan ryhmä, TS-työryhmä sekä teknisen alan yhden sopimuksen ryhmä. Tuntipalkkaisen henkilöstön …
Korona ja talous johtivat yt-neuvotteluihin ja lomautuksiin kunnissa
… euroa eli 1,6 prosenttia henkilöstömenoista. Arvio vuoden 2021 säästöistä on 378 miljoonaa euroa, kertoo KT:n … takia. Kun yt-neuvotteluja kävi vuonna 2019 noin joka viides kunnista ja kuntayhtymistä, viime vuonna näihin … lomautuksilta ja irtisanomisilta. Näitä ei ollut taloudellisista ja tuotannollisista syistä juuri lainkaan vuosina …

Etätyötä ja kehittymistä tiedossa vuonna 2021
… siihen liittyi juhlavaa tunnelmaa. Tänä vuonna en tehnyt uuden vuoden lupauksia useiden muiden vuosien tapaan, mutta pohdin kyllä, haluaisinko …
KVTES:n 1.1.2019 paikallisen järjestelyerän kustannusten mallilaskuri ja sen käyttöohje
… yksinkertaisen Excel-laskurin, joka tarjoaa yhden malliesimerkin siitä, miten paikallisen järjestelyerän … Kuntatyönantajat voivat käyttää laskuria mallina räätälöidessään mahdollisia omia kustannuslaskureitaan. KVTES:n … ja/tai henkilökohtaisia lisiä korotetaan, laskuri laskee uudet palkat ja vertaa näitä nykyisiin palkkoihin. Uusien ja …

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Jaettu perhevastuu lisää työhyvinvointia ja työelämän tasa-arvoa
… ja Valtion työmarkkinalaitos. Järjestöt julkaisevat perheiden päivänä aineistoa työpaikkojen käyttöön. Hoivavastuu on Suomessa edelleen voimakkaasti sukupuolen mukaan jakautunutta. Erityisesti perhevapaiden käytössä sukupuolten välinen ero on iso. Entisen …
Taloudellinen tuki ammatillisen osaamisen kehittämiseen ja yhteistoimintasääntelyn uudistaminen
… 11/13 11.9.2013 Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Taloudellinen tuki ammatillisen osaamisen kehittämiseen ja … joilla toteutetaan hallituksen raamisopimuksen yhteydessä syksyllä 2011 antama sitoumus käynnistää valmistelu … edistää muutostilanteisiin varautumista ja työurien pidentymistä. Tarkoituksena on näin parantaa tuottavuutta ja …