Haku
Soteliiderien tapahtumat ja videot
Soteliiderit järjesti vuosina 2019–2022 tapahtumia työnantajille ja ajoittain myös laajemmalle yleisölle muutosjohtamisesta, strategisesta henkilöstöjohtamisesta ja kehittämistyöstä. Järjestimme myös tapahtumia yhdessä KT:n muutostuen kanssa sote-uudistuksen toimeenpanovaiheessa syksystä 2021 aina loppuvuoteen 2022. Soteliiderit kuvasi myös joukon asiantuntijavideoita ajankohtaisista hyvinvointialueuudistusta koskevista muutosjohtamisen aiheista vuoden 2022 aikana. Videot ovat katseltavissa alla.
Sote-työnantajat kehittävät toimintaansa
KT:n Soteliiderit-hanke suunnattiin kaikille kunnille, sote-kuntayhtymille ja hyvinvointialueille. Kumppaneiden suuren määrän vuoksi hankkeen teemoja käsiteltiin vuosin 2019–2022 useammissa verkostoissa siten, että mukana kehitystyössä olivat kuntien, kaupunkien, kuntayhtymien ja uusien hyvinvointialueiden sote-johto, ylin johto ja HR-johto.