Haku
Luottamushenkilöpäivät 9.–10.2.2025
… toimivan näyttelijän osapuolten hyväksymiin koulutustilaisuuksiin kuukausipalkkaa vähentämättä. Koulutukseen … että aika on näyttelijälle palkalliseen työvapaaseen rinnastuvaa aikaa. Teatteri korvaa kurssista aiheutuneet …

Hyvinvointialan palkkatilastot
… Hyvinvointialan palkkatilastot Palkkatilastot perustuvat Tilastokeskuksen keräämiin palkkatietoihin kokoaikaisista kuukausipalkkaisista palkansaajista. …

Kunnat ottavat työllisyyspalveluista vastuun haastavassa tilanteessa
… merkittävästi esimerkiksi työttömien ja yritysten palveluihin. Kuntien rahoituksesta valtio leikkaa jo heti alussa 100 … 4 400 työntekijää siirtyvät vuodenvaihteessa valtiolta kuntiin. Palvelujen koko rahoitus ei kuitenkaan siirry niiden … vuoden 2025 alusta, valtionosuusrahoitus on peräti noin 100 miljoonaa euroa alijäämäinen. Lisäksi muutos vaatii …
Matkakustannusten korvaukset kunta-alalla 1.1.2025 lukien
… matkakustannusten korvaukset, joita on eräiltä osin tarkistettu 1.1.2025 lukien. Vuodesta 2024 muuttuvat … sopijapuolten kanssa ja sen sisältö on yksimielinen. KUNTA- JA HYVINVOINTIALUETYÖNANTAJAT KT Toimitusjohtaja Markku Jalonen …
Matkakustannusten korvaukset hyvinvointialalla 1.1.2025 lukien
… Yleiskirje 18/2024 5.12.2024 Hyvinvointialueille ja hyvinvointiyhtymille Matkakustannusten korvaukset …
Vuoden 2025 hyväksytyt ammattiyhdistyskoulutukset
… 19/2024 9.12.2024 Kunnanhallituksille, kuntayhtymille, hyvinvointialueille, hyvinvointiyhtymille sekä KT:n yritysjäsenille Vuoden 2025 …
Tuntipalkkaisten arkipyhäviikkojen työaikajärjestelyt vuonna 2025
… palkka. Päivätyöntekijöillä arkipyhäksi lasketaan kyseinen päivä klo 00:sta klo 24:ään. Vuorotyöntekijöille kunkin arkipyhän aikarajat on määritelty erikseen. Vuoden 2025 arkipyhät ja niihin liittyvät työaikajärjestelyt on koottu seuraavaan …

Kuntien työntekijät voivat aiempaa paremmin
… Uutinen 10.12.2024 Kuntien työntekijät voivat aiempaa paremmin Kunnat ovat kasvattaneet vetovoimaansa: 79 prosenttia … suosittelisi tuttavilleen omaa työnantajaansa. Näin kertoo tuore Kunta10-tutkimus. Kuntien työntekijöiden …
Lausunto hyvinvointialueneuvottelukuntaa koskevasta valtioneuvoston asetusluonnoksesta
… Lausunto 291/04.01.00/2024 10.12.2024 Lausunto hyvinvointialueneuvottelukuntaa koskevasta valtioneuvoston asetusluonnoksesta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT kiittää mahdollisuudesta lausua …

KT-lehti 6/2024 on ilmestynyt – teemana yhdenvertaisuus
… Uutinen 12.12.2024 KT-lehti 6/2024 on ilmestynyt – teemana … Tuoreessa KT-lehden numerossa tutustutaan eri tapoihin, miten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa voi lisätä omassa … rekrytoi kaikki työntekijänsä anonyymisti, jotta huomio kiinnittyy ulkoisten tekijöiden sijaan työnhakijan osaamiseen. …