Haku
Kuntatyönantaja-lehti työvälineeksi esimiehille ja päättäjille
… toimittavat KT:n asiantuntijat kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöhallintojen työvälineeksi. Lehdessä on … lainsäädännön valmistelua. Lehden artikkeleissa keskitytään henkilöstön asemaan ja henkilöstövoimavarojen johtamiseen palvelutuotannon …

Hyvinvointialueiden kehittämisjaos aloitti toimintansa
… vahvistavansa yhteistä työelämän kehittämistä. Siihen liittyen hyvinvointialueiden kehittämisjaos aloitti … puheenjohtajana toimii Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen . Niirasen mukaan isoissa … kehittämisjaoksen jäseniä (täydennetään vielä henkilöstön edustajilla) ovat Pirkanmaan hyvinvointialue, …
Taloudellinen tuki ammatillisen osaamisen kehittämiseen kunta-alalla
… koulutussuunnitelmien olisi tullut olla valmiina. Myös henkilöstöhallinnon käyttämien ohjelmistojen uudistaminen … kehittämisen suunnitelmallisuutta ja vahvistanut sen roolia henkilöstösuunnittelussa ja johtamis- ja esimiestoiminnoissa … kehittämistä. Näin koulutuskorvaus on toiminut hyvän henkilöstöjohtamisen ja kehittämisen kannustimena. …

KT-lehti 5/2022: Työn joustoista rekrytointivaltti
… vuonna käynnistyvistä kokeiluista. Perheystävällisyys osa henkilöstöstrategiaa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä … perheystävällisyys on olennainen osa yhtymän henkilöstöstrategian ja vastedes hyvinvointialueen henkilöstöohjelman toimeenpanoa. – Työnantajan on oltava …
Palkkausrakenne
… Tehtäväkohtaisen palkan perusteena on tehtävien vaativuus. Henkilökohtaisen lisän maksaminen perustuu työssä … Tehtäväkohtainen palkka Palveluaikaan sidotut lisät Henkilökohtainen lisä Muut säännöllisen työajan lisät Lisä- … mukaan 13 kuntasektorin työnantajaa (3,6 %) maksoi henkilöstölleen tulospalkkioita vuonna 2023. Tulospalkkiota …

Alueellisessa yhteistyössä tarvitaan yhteistä säveltä
… KT-lehti 1/2022 > Kuntatyönantajat palkkasivat lisähenkilöstöä koronaepidemian aikana Henkilöstön määrä kasvoi vuonna 2021 neljällä tuhannella. Tähän vaikutti koronaepidemian vuoksi palkattu henkilöstö. KT:n tiedustelun mukaan kunta-alalla on halua …
Lomitusjärjestelmän toimeenpanon uudistamistyöryhmän loppuraportti ja luonnos hallituksen esitykseksi lomitusjärjestelmien uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi
… siten, että lomittajan työn osa-aikaisuutta pystytään vähentämään; varallaolon maksullisuuden vaikutuksia … lomituspalveluiden käyttöön ja käytänteisiin sekä siihen liittyviä muutostarpeita sekä tuetun maksullisen … palvelussuhteita voidaan turvata ja osa-aikaisuutta vähentää, mikäli lomitustarpeet ovat palvelun tarjoajan …
Ohje valtiolta liikkeenluovutuksella siirtyneen palkansaajan kokonaispalkan muuntamiseen KVTESin palkkausmääräysten mukaiseksi
… tasopalkkoihin. Tämän yleiskirjeen ohjeessa keskitytään siihen, miten valtiolta liikkeenluovutuksella siirtyneen … 5 kuukautta). 1.4 Työsuorituksen arviointiin perustuva henkilökohtainen lisä Henkilökohtaisen lisän perusteena toimiva työsuorituksen …
Tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus
… tuloksellisuuden kehittäminen edellyttää yhteistoimintaa henkilöstön kanssa. Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet … lisäävät motivaatiota ja sitoutumista, jolloin henkilöstön lisäksi myös kunnat ja kuntayhtymät työnantajina … ja kuntayhtymien poliittiselle ja virkamiesjohdolle sekä henkilöstölle tuloksellisuuden ja tuottavuuden kehittämistä …
KT:n päättäjärekisterin tietosuojaseloste
… sähköpostiosoite) Puhelinvaihde: 09 771 3000 2 Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Nimi Kaisa Hallia … ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n päättäjärekisteri 5 Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja lainmukaisuus Kunta- … ja yritysjaostoon nimetyistä (jäsenet ja varajäsenet). Henkilötietoja käytetään yhteydenpitoon valtuuskunnan …