Haku
Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES
Painettu OVTES 2022–2025 ilmestyy marras-joulukuussa ja toimitetaan asiakkaille joulukuun aikana. Sopimusmuutoksista on kerrottu KT:n yleiskirjeissä 3/2022 ja 8/2022. Nettisopimukseen on päivitetty 1.6.2024 ja 1.8.2024 voimaan tulevat sopimusmuutokset.

Kaksi kolmesta kunnasta teki negatiivisen tuloksen
Kuntatalous näyttää vuoden 2018 kuntien tilinpäätösarvioiden valossa synkältä. Tulos painui negatiiviseksi 196 kunnassa. Vuotta aiemmin miinusmerkkisiä tuloksia oli 55 kunnassa.

Ulkomaisten sairaanhoitajien lisäkoulutus vakinaistettava
… tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi kuin yhden sairaanhoitajan kouluttaminen – Toiminnan vakinaistaminen laajentaa … tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi kuin yhden sairaanhoitajan kouluttaminen – Toiminnan vakinaistaminen laajentaa …

Väkivallattomuus kuuluu kaikille – myös työpaikoilla
Lokakuun 2. päivänä vietetään kansainvälistä väkivallattomuuden päivää. Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä haluaa nostaa esille hyviä käytäntöjä, joilla voidaan edistää työpaikkojen väkivallattomuutta.

KT:n monipuoliset koulutukset tukevat työnantajaosaamista
… työelämän kehittämistä. Koulutukset on tarkoitettu työnantajan edustajille kunnissa ja kuntayhtymissä, … työelämän kehittämistä. Koulutukset on tarkoitettu työnantajan edustajille kunnissa ja kuntayhtymissä, …
Erillinen työ- ja virkaehtosopimus lukio-opetuksen tutoropettajan työn korvaamisesta
… työ- ja virkaehtosopimus lukio-opetuksen tutoropettajan työn korvaamisesta Kunnallisen työmarkkinalaitoksen … Hannu Freund, puh. 09 771 2024, sähköposti ovtes@kt.fi KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja … Hannu Freund, puh. 09 771 2024, sähköposti ovtes@kt.fi KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja …