Haku
Lausunto maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi
… katsoo, että historiallinen yli 215 000 palkansaajan siirto kunta- ja valtiosektorilta maakuntiin tulee … katsoo, että historiallinen yli 215 000 palkansaajan siirto kunta- ja valtiosektorilta maakuntiin tulee …
Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuslain muuttamisesta
… Henkilöstön yllättävä poissaolo vaatii myös järjestelyajan. Henkilöstön äkillisten sairauspoissaolojen kategorinen … ole otettu kantaa siihen, miten varhaiskasvatuksen tuottajan tulee toimia tilanteessa, jossa sijaisia ei ole … mikä on kunnan velvollisuus reagoida yksityisen palvelutuottajan tuottaman tai järjestämän varhaiskasvatuksen puolella …
Lausunto hallituksen esityksestä työaikalaiksi
… esityksen 34 §:n 5 momentin säännös enimmäistyöajan ylittämisen mahdollisuudesta joudutaan ulottamaan myös tähän ammattiryhmään. Jaksotyöajan soveltamisala ja yötyön teettämisen edellytykset … työmarkkinalaitos pitää sinällään esitettyä jaksotyöajan soveltamisalaa tarkoituksenmukaisena ja kannatettavana, …

Työn murros 4/2024: Peruskoulut suuntaavat perusasioihin
… peruskouluissa (pdf) > Opetuksen digiloikan ja korona-ajan kokemusten jälkeen Euroopan parhaissa peruskouluissa … peruskouluissa (pdf) > Opetuksen digiloikan ja korona-ajan kokemusten jälkeen Euroopan parhaissa peruskouluissa …
Kunta-alan ammatit
… myös tutkintonimikkeiden muutoksilla. Esimerkiksi lähihoitajan tutkinto on korvannut aiemman perushoitajan tutkinnon, joka valmisti lähinnä perushoitoon ja sairaanhoitotyöhön. Nykyinen lähihoitajan koulutus mahdollistaa työskentelyn hyvinkin …
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta
… tarkoituksena on, että erityisopetus olisi erityisopettajan antamaa ja opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista … (986/1998) lisättäisiin säännökset lukion erityisopettajan kelpoisuusvaatimuksista. KT toteaa jäljempänä esitetyin … tulisi koulutuksenjärjestäjällä olla mahdollisuus myös opettajan osaamisen tunnustamiseen nykyistä joustavammin. …
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain ja ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi
… ammattihenkilö. Momentin 5 kohdan mukaan myös avun antajan olisi oltava tehtävään soveltuva sosiaali- ja … siten, että lainkohdassa säädettäisiin, että turva-auttajan tulee olla koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella … tehtäviä, joiden suorittamiseen riittää hoiva-avustajan koulutus. Vastaava asia olisi toivottava huomioida myös …

Enemmistö Suomeen muuttaneista korkeasti koulutetuista kotiutuu hyvin
… elintaso, luonnonläheisyys, turvallisuus sekä työn ja vapaa-ajan yhdistämisen mahdollisuus. – Suomen vahvuudet tunnetaan … töitä, jotta voimme vauhdittaa työllistymistä, Business Finlandin Work in Finland -yksikön johtaja Laura Lindeman pohtii. …
Lausunto eduskunnan hallintovaliokunnalle hyvinvointialueiden perustamisesta ja sote-uudistuksesta (HE 241/2020 vp )
… ja viranhaltijoista noin 175 000 siirtyy uuden työnantajan palvelukseen.Tarvittavat henkilöstösiirrot on esitetty … harmonisaatiota ei ole mahdollista rajoittaa, tulee siirtymäajan olla pitkä, viidestä kymmeneen vuoteen. Mikäli edelleen … ja viranhaltijoista noin 175 000 siirtyy uuden työnantajan palvelukseen.Tarvittavat henkilöstösiirrot on esitetty …