Haku
30.4. mennessä liittyneet KT:n yritysjäsenet ehtivät mukaan vaikuttamaan yritysjaoston edustajakokoukseen
KT:n jäsenyritysten asioista eivät päätä kunta- tai hyvinvointialuejaosto, vaan yrityksillä on oma jaostonsa KT:n hallinnossa. Nykyinen yritysjaosto on toiminut vuodesta 2021. Jaostoon valitaan uudet jäsenet toukokuussa.
Markku Jalonen Työllisyysrahaston hallituksen puheenjohtajaksi
KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen on valittu hoitamaan työmarkkinajärjestöjen hallinnoiman Työllisyysrahaston puheenjohtajan tehtävää vuonna 2025. Työllisyysrahastolla on tärkeä rooli osana sosiaaliturvajärjestelmää. Rahasto päättää työttömyysvakuutusmaksuista, joiden ennakoitavuus ja merkitys ovat tärkeitä sekä työnantajille että työntekijöille.
KT:n monipuoliset koulutukset tukevat työnantajaosaamista
Tule mukaan KT:n koulutuksiin! Koulutustarjonta on julkaistu ensi kertaa sekä syksyksi että kevääksi. Syksyn koulutuksiin voit ilmoittautua saman tien, kevään koulutusten ilmoittautuminen avautuu elokuussa. Luvassa on 77 koulutusta, joista suurin osa on webinaareja.
Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinatoimijat koolla Lappeenrannassa
Perinteisen Lappeenranta-seminaarin aiheita on ovat muun muassa työmarkkinoiden muutokset sekä tulevaisuuden työelämä.
Kunta- ja hyvinvointialan sopimusneuvottelut alkavat 11. maaliskuuta
Kunta- ja hyvinvointialan sopijaosapuolet eli Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja SOTE aloittavat neuvottelut uusista työ- ja virkaehtosopimuksista 11. maaliskuuta.
Kunta- ja hyvinvointiala aloitti neuvottelut lähes 500 000 palkansaajan työehdoista
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja pääsopijajärjestöt JUKO, JAU ja SOTE ry käynnistivät työmarkkinaneuvottelut tiistaina 11.3. Kunta- ja hyvinvointiala on Suomen suurin työmarkkinatoimiala. Alalla työskentelee lähes 500 000 palkansaajaa ja sopimuskohtaisia neuvotteluryhmiä on yli 20.
KT:n koulutuksiin ilmoittaudutaan Linja-tunnuksilla