Lausunto luonnoksesta eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja terveydenhuoltolain 54 ja 57 §:n muuttamisesta
Lähtökohtaisesti KT kannattaa sääntelyn keventämistä, mutta nostaa esiin huolen, että esityksellä voi olla merkittäviä resurssivaikutuksia hyvinvointialueisiin. Riittävän oman tuotannon ja resurssien hallinta voi vaikeutua monituottajamallissa. Esityksen vaikutukset osaavan henkilöstön riittävyyteen ja kustannuksiin on arvioitava huolellisesti.
Kommentit riittävää omaa palvelutuotantoa koskevista muutoksista (sote-järjestämislain 8 §)
---
Kommentarer om ändringar som gäller tillräcklig egen tjänsteproduktion (8 § i lagen om ordnande av social- och hälsovård)
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT kannattaa periaatteessa sääntelyn keventämistä. KT kuitenkin toteaa, että esitetty muutos ei välttämättä selkiytä lain tuikintaa.
Esityksessä ehdotetaan sote-järjestämislain 8 §:n säännöksen poistamista, jonka mukaan hyvinvointialueella on oltava järjestämisvastuunsa toteuttamisen edellyttämä riittävä oma palveluntuotanto. Hyvinvointialueella on kuitenkin oltava riittävä osaaminen, toimintakyky ja valmius vastata sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä kaikissa tilanteissa. Henkilöintensiivisillä aloilla tämä tarkoittaa erityisesti osaavan henkilöstön riittävyyden varmistamista. Riittävän oman tuotannon ja resurssien hallinta voi vaikeutua monituottajamallissa.
Kommentit päivystyksen palvelujen hankintaa koskevista muutoksista (sote-järjestämislain 12 §)
---
Kommentarer om ändringarna i anskaffningen av jourtjänster (12 § i lagen om ordnande av social- och hälsovård)
Sote- järjestämislain 12 §: ssä säädetään hyvinvointialueen edellytyksistä palveluiden hankkimiselle yksityiseltä palveluntuottajalta. Esitysluonnoksessa päivystyksen palvelujen hankintaa sekä hoidon tarpeen arviointia koskevia nykyisiä sote-järjestämislain 12 §:n rajoitteita lievennettäisiin.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää tärkeänä, että terveydenhuoltolain 50 §:n 2 momentin mukainen ilta-ajan ja viikonlopun päiväaikainen perusterveydenhuollon kiireellinen vastaanottotoiminta erotetaan jatkossakin päivystyksestä. KT:n näkemyksen mukaan esitetty 12 §:n 2 momentin 3 kohta vaatii selkiyttämistä. Nykysääntely ei tunne perusterveydenhuollon päivä- ja ilta-aikaista päivystystä, vaan terveydenhuoltolain ko. säännöksessä on säädetty perusterveydenhuollon kiireellisestä vastaanottotoiminnasta. Tämä on syytä tarkentaa.
Kommentit hoidon tarpeen arviointia koskevista muutoksista (sote-järjestämislain 12 b ja 15 §:t)
---
Kommentarer om ändringarna i bedömningen av vårdbehovet (12 b och 15 § i lagen om ordnande av social- och hälsovård)
Ehdotuksen mukaan hyvinvointialueen olisi mahdollista hankkiessaan ostopalveluita yksityiseltä palveluntuottajalta antaa myös hoidon tarpeen arviointi ja päätöksenteko erikoissairaanhoitoon pääsystä ja potilaaksi ottamisesta yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi. Hyvinvointialueen ja yksityisen palveluntuottajan välisessä sopimuksessa olisi sovittava menettelyistä, joilla hyvinvointialue varmistaa, että yksityinen palveluntuottaja noudattaa 12 b §:ssä säädettyä.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT nostaa esiin huolen, että esityksellä voi olla merkittäviä resurssivaikutuksia hyvinvointialueisiin. Vaikka esityksen mukaan yksityisen palveluntuottajan on noudatettava hyvinvointialueen ohjeistuksia ja linjauksia lähetteiden käsittelyssä ja potilaaksi ottamisessa, niin käytännössä tällaisen ulkoistetun julkisen hallintotehtävän toteutuminen ja laadun valvominen voi olla haasteellista. Esityksessä tiedonsaantioikeus on ehdotettu vastaavalle lääkärille.
KT näkemyksen mukaan esitys voi heikentää hyvinvointialueiden mahdollisuuksia hallita erikoissairaanhoidon kustannuksia. Potilaiden yhdenvertaisuuden toteutumiseksi on varmistettava, että yksityisen ja julkisen toimijan lähetteiden käsittely ja potilaaksi ottaminen on yhdenmukaista.
KT pitää 15 §:n lisäystä kannatettavana.
Kommentit hyvinvointialueen velvollisuutta hankkia palveluja muualta koskevista muutoksista (terveydenhuoltolain 54 §)
---
Kommentarer om ändringar som gäller välfärdsområdets skyldighet att skaffa tjänster någon annanstans (54 § i hälso- och sjukvårdslagen)
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää lähtökohtaisesti kannatettavana, että potilasta informoidaan hänen oikeudestaan saada palvelu ostopalveluna, palvelusetelillä tai toisen hyvinvointialueen tuottamana, jos hyvinvointialue ei itse pysty tuottamaan palvelua hoitotakuun määräajoissa.
KT nostaa kuitenkin esiin, että alueelliset erot yksityisten palveluntuottajien saatavuudessa ovat suuria eri hyvinvointialueiden kesken ja jopa yksittäisen hyvinvointialueen sisällä. KT toteaa, että ehdotettu muutos ei kuitenkaan lisää hyvinvointialueiden tosiasiallisia resursseja tai mahdollisuuksia tuottaa lakisääteisiä palveluita eikä ratkaise yhdenvertaisten palveluiden saatavuusongelmaa.
Kommentit hyvinvointialueen johtamisessa edellytettävää asiantuntemusta koskevista muutoksista (sote-järjestämislain 8 §)
---
Kommentarer om ändringar i den sakkunskap som krävs för ledningen av välfärdsområdet (8 § i lagen om ordnande av social- och hälsovård)
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää tärkeänä, että hyvinvointialueen johtamisessa on monialaista osaamista. Se vahvistaa toiminnan ja palvelujen integraatiota ja hoidon jatkuvuutta.
KT toteaa, että hyvinvointialueiden johtamisessa hyödynnetään nykyäänkin monialaista osaamista, sisältäen muun muassa lääketieteellisen, hoitotieteellisen ja sosiaalialan osaamisen. KT pitää tärkeänä, että hyvinvointialueet voivat itse päättää myös jatkossa siitä, miten ne varmistavat monialaisen osaamisen johtamisjärjestelmissään eikä tätä pidä jäykistää lisäsääntelyllä.
Kommentit vastaavaa lääkäriä koskevista ehdotuksista (terveydenhuoltolain 57 §)
---
Kommentarer om förslagen om ansvarig läkare (57 § i hälso- och sjukvårdslagen)
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantaja KT toteaa, että ehdotuksen mukaiset vastaavan lääkärin vastuut ja tehtävät ovat todella laajat. Tämä herättää kysymyksen, miten virkavastuu toteutuu käytännössä. Esityksessä olisi tarkennettava, miten vastaavan lääkärin vastuu suhteutuu hyvinvointialueen muun operatiivisen ja poliittisen johtamisjärjestelmän mukaisten vastuiden ja taloudellisen vastuun kesken.
Muut huomiot esityksestä
---
Andra kommentarer om propositionen
Lähtökohtaisesti Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT kannattaa sääntelyn keventämistä. Monituottajamallin osalta KT nostaa kuitenkin esiin, että sen vaikutukset osaavan henkilöstön riittävyyteen ja kustannuksiin on arvioitava huolellisesti. Ostopalveluiden lisääntyminen lisää todennäköisesti kilpailua osaavasta henkilökunnasta eri palveluntuottajien kesken ja kasvattaa kustannuksia. Tämä voi vaikeuttaa hyvinvointialueiden lakisääteisten palveluiden järjestämisvastuun toteuttamista.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT