Uutinen

Kuntatyönantajapäivien ajankohta siirtyy toukokuulta loppuvuoteen

Kuntatyönantajapäivät oli tarkoitus pitää 12.-13. toukokuuta Helsingissä. Tapahtuma olisi kerännyt satoja kuntatyönantajien edustajia ympäri Suomen. 

Kuntatyönantajapäivät 2020 siirtyy järjestettäväksi myöhempään ajankohtaan, marras-joulukuulle. Ilmoitamme uuden ajankohdan, kun on jälleen aika tapahtumille ja kohtaamisille kasvokkain.

KT on järjestänyt kuntatyönantajille tarkoitetun oman valtakunnallisen työnantajatapahtuman neljän vuoden välein vuodesta 1987 lähtien. Vuonna 2016 Kuntatyönantajapäivät olivat Jyväskylässä.

Kuntatyönantajapäivät on tarkoitettu kuntien ja kuntayhtymien johdolle, työnantajan edustajille ja virkamiesjohdolle kaikilla toimialoilla. Kuntatyönantajapäiville ovat tervetulleita myös työnantaja-asemassa toimivat poliittiset päättäjät.