Haku
Tuottavuuskasvu on hiipunut
… Suomessakin on siirrytty monella alalla tuottavuuden etulinjaan, kiinniottajasta edelläkävijöiden joukkoon. Kirjassaan … Tuottavuus tarkoittaa tuotosten ja panosten suhdetta, arvon tuottamista. Pitkällä aikavälillä tuottavuuden kasvu … menestys, työpaikkojen säilyminen, uusien syntyminen sekä julkisen sektorin kyky palvella. Julkisen sektorin …
Asiantuntijoiden arvioita kuntatyön merkityksestä ja arvosta
… Asiantuntijoiden arvioita kuntatyön merkityksestä ja arvosta Työn murroksen seurantakyselyssä asiantuntijat arvioivat julkisen työn arvoa koskevia väittämiä. Suurin osa heistä … yhteiskunnalle. Miten asiantuntijat kuvasivat kuntatyön merkitystä ja arvoa: ”Kyllähän kunta on aivan oleellinen …
Suomi on maailman vähiten epäonnistunut maa
… Suomalaiset ovat Euroopan toiseksi ahkerimpia kirjaston käyttäjiä. Suomessa on EU:n parhaat julkiset … menestystä tulevina vuosina, kertoo se paljon nimenomaan julkisen sektorin roolista ja merkityksestä Suomessa. … joka jatkuvasti kehittää toimintaansa. Julkisen työn merkitys ja arvo Kertomukset julkeasta sektorista ja …
Kertomukset julkeasta sektorista ja vaarallisista yrityksistä
… Kertomukset julkeasta sektorista ja vaarallisista yrityksistä Elinkeinoelämän valtuuskunta … Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisi vuonna 2021 Pekka Raesteen ja Hannu Sokalan kirjan Maailman 50 … yhteiskunnan kannalta tärkeä kysymys on, löytävätkö julkisen ja yksityisen sektorin toimijat toisensa. Tukevatko …