Haku
Luottamushenkilöpäivät 7.–8.5.2025
… Matkakustannuksien korvauksia ei tule työnantajan korvattavaksi, koska kyse ei ole työnantajan määräämästä … Matkakustannuksien korvauksia ei tule työnantajan korvattavaksi, koska kyse ei ole työnantajan määräämästä …
Kirjallinen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle tuomioistuinlaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 7/2016 vp)
… vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenten ehdokasasettelua hoitavat järjestöjen palveluksessa olevat henkilöt olisivat rikosoikeudellisessa virkavastuussa. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen toimihenkilöt ovat virkavastuussa jo kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta annetun …
Asiakkuustyö laajeni uusien jäsenyhteisöjen myötä
… laajeni uusien jäsenyhteisöjen myötä KT:n jäsenmäärä kasvoi merkittävästi vuoden 2024 aikana, kun yli 300 kuntien ja hyvinvointialueiden omistamaa tai määräysvallassa olevaa osakeyhtiötä, osuuskuntaa ja säätiötä … keskityttiin asiakasryhmien entistä parempaan tavoitettavuuteen sekä sähköisesti että eri verkostoissa. …
KT:n toimitusjohtajan valinnasta tiedotetaan maanantaina
… sopia haastatteluista hallituksen puheenjohtajan ja valittavan henkilön kanssa erikseen. Hakuaika KT:n … sopia haastatteluista hallituksen puheenjohtajan ja valittavan henkilön kanssa erikseen. Hakuaika KT:n …
Liite 10 Soveltamisohje
… Näyttelijät Sisällysluettelo Contract chapter navigation Edellinen luku: Liite 9 Sopimus menettelytavoista näyttelijän määräaikaisen työsopimuksen työsuhdeturvaksi Seuraava luku: Sopimukseen liittyvät lait Liite 10 Soveltamisohje … näyttelijän työsuhteeseen sisältyvät kalenteripäivät alkavana tai päättyvänä näytäntövuotena jaetaan kalenterivuoden …
Työnantajajärjestö Avainta lopettaa toimintansa – jo lähes 250 yritystä on siirtynyt KT:n jäseniksi
… Tiedote 12.11.2024 Työnantajajärjestö Avainta lopettaa toimintansa – jo lähes 250 yritystä on … ovat kuntien ja hyvinvointialueiden omistuksessa tai määräysvallassa. Tällaisia on suurin osa Avaintan jäsenistä. KT:n … Jäseneksi voivat liittyä myös lakisääteisten jäsenten määräysvallassa olevat osakeyhtiöt, osuuskunnat ja säätiöt. …
KT:n toimitusjohtajaksi on valittu neuvottelujohtaja Henrika Nybondas-Kangas
… KT:ssa nykyisin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen palvelussuhteista vastaavaa yksikköä. Kuvassa Henrika Nybondas-Kangas, kuvaaja … johtaa KT:ssa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen palvelussuhteista vastaavaa yksikköä. Hän on KT:n …
Hybridityöhön tarvitaan uudenlaista johtamista ja työn tekemisen käytäntöjä
… kyse siitä, missä työtä tehdään, vaan uudenlaisista tavoista johtaa ja organisoida työtä. Työterveyslaitoksen … ollut mukana työmarkkinajärjestöjä ja työpaikkoja. KT:n johtava työelämän kehittämisen asiantuntija Niilo Hakonen edusti … ohjausryhmässä. Hybridityö haastaa perinteiset johtamistavat Hybridityöhön ei ole tarjolla valmista mallia, sillä …
Voidaanko varhaiskasvatuksen työvuoroluetteloa "hienosäätää" sen tiedoksi antamisen jälkeen?
… UKK KVTES OVTES 18.11.2024 Voidaanko varhaiskasvatuksen työvuoroluetteloa "hienosäätää" sen tiedoksi … muuttaa työntekijän työvuoroa, jos jonkun lapsen varhaiskasvatuksen tarve muuttuu sellaiseksi, että päiväkodilla ei … henkilökuntaa paikalla. Työntekijän jo saavuttua työvuoroonsa työvuoroa ei kuitenkaan voida muuttaa …
Kaupunginorkesterien soitin- ja pukukorvaukset sekä mediapalkkiot 1.12.2024 lukien
… 1.12.2024–30.11.2025 liitteestä 1 ilmenevällä tavalla sekä mediapalkkioista 1.12.2024–30.11.2025 liitteestä 2 ilmenevällä tavalla. Sopimuksen palkankorotusvara soitinkorvausten osalta käytettiin niin, että kaikkien … soittimien korvausta korotettiin sopimuksen kustannusvaikutuksella 2,98 %. Pukukorvausta korotettiin 8,93 euroa, …