Haku
Työntekijä ja/tai viranhaltija on määrätty vuosilomansa ajaksi tai aikana tartuntatautilain 60 §:n mukaiseen karanteeniin koronavirukselle altistumisen vuoksi. Siirtyykö vuosiloma karanteenin vuoksi?
… aikana tartuntatautilain 60 §:n mukaiseen karanteeniin koronavirukselle altistumisen vuoksi. Siirtyykö vuosiloma … jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille. Tartuntatautilain 60 §:n …

Työtuomioistuin: Seinäjoen kaupunki ei painostanut ketään säästöneuvotteluissa
… 2020, että kaupungin palveluksessa olevaa henkilöstöä edustavat järjestöt voisivat tehdä paikallisen sopimuksen KVTES:n … hyväksymään paikallisen sopimuksen työrauhavelvollisuuden vastaisesti. Sote ry vetosi muun muassa … ylimitoitettuja suhteessa paikallisella sopimuksella saataviin säästöihin. Se myös katsoi KT:n lyöneen laimin …

JHL ja Jyty jatkavat laitonta lakkoilua Oulussa
… Uutinen 29.9.2020 JHL ja Jyty jatkavat laitonta lakkoilua Oulussa Ammattiliitot JHL ja Jyty … Työtaistelulla järjestöt ovat ilmoittaneet vastustavansa Oulun kaupungin ulkoistamissuunnitelmia. … työtaistelun keskeyttämiseksi niin, kuin niiden valvontavelvollisuus edellyttää. Kyseessä on laiton työtaistelu, …
I Palkkaus
… 1 Kokopäivätoiminen hygieenikko ja valvontaa suorittava eläinlääkäri L5EL3000 4 484,43 4 335,17 2 Terveysvalvonnan johtajana toimiva tai vastaavana eläin-lääkärinä … suorittava eläinlääkäri L5EL3000 4 529,27 4 378,52 2 Terveysvalvonnan johtajana toimiva tai vastaavana eläin-lääkärinä …
II Lepoajat
… kannalta mahdollista. 3 mom. Eläinlääkärin virantoimitusvelvollisuus on järjestettävä niin, että viranhaltija saa … vapaa-ajan, joka on, mikäli mahdollista, sijoitettava sunnuntain yhteyteen. Viikkolepo voidaan järjestää … mom. 4 mom. Viikkolepo toteutetaan 4 §:n mukaisten päivystysvapaiden avulla, jos se ei muuten toteudu. 5 mom. …
III Päivystys
… edeltävästä arkipäivästä klo 16.00 alkaen ensiksi seuraavaan arkipäivään klo 8.00 saakka (ns. pyhäpäivystys) 18 % …
Yleisohjeet
… erikseen. Useista samoista toimenpiteistä (esim. kahden haavan ompelu) maksetaan vain yksi palkkio. Toimenpiteistä … röntgenerikoislääkärien omaan RR-luokitukseen. Johtavan lääkärin tulee ohjata ja valvoa toimenpidejärjestelmän …
Toimenpideluettelo
… R0–R III T erveyskeskusten kaikkiin lääkäreihin sovellettavat em. yleisohjeet huomioon ottaen R 0 Korvattavat … itsenäistymistä tuetaan ja opastetaan ja ohjataan hoitoon kasvatusongelmissa. 148 Koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoon … arvioitaessa mahdollista lasten huostaanottoa. 202 Kokonaisvaltainen kuntoutusarviointi Soveltamisohje …