Haku

Sote-alan johtajat pohtivat tulevaisuuden johtamista KT:n seminaarissa
Toimintaympäristön muutoksissa ja talouspaineissa strategisen henkilöstöjohtamisen merkitys kasvaa, korosti KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen tiistaina avauspuheenvuorossaan sote-työnantajille.

Vaikeat ajat kuntataloudessa jatkuvat
Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen valossa kuntatalouden tilanne näyttää huolestuttavalta. Kuntatalous neljännesvuosittain -tilaston mukaan kuntien toimintakulut jatkavat kasvuaan samaan aikaan, kun tuotot vähenevät.

Tunnelmia Lapsi mukaan töihin -päivästä 22.11.2019
Työn ja perheen yhteensovittaminen on työntekijöiden, heidän lastensa, työnantajiensa sekä koko yhteiskunnan etu. KT kutsui toimistolleen lapsia tutustumaan vanhempiensa tai muun läheisen ihmisen työpaikkaan 22. marraskuuta, kun vietettiin valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää.

Soteliiderit – johtamisen kehittämisyhteistyötä tarpeeseen
Loppusyksyn kiri on aina huima ennen joulurauhaa – niin Soteliiderit-hankkeessakin. Työpajat ja seminaari sekä muu verkostoyhteistyö on otettu erittäin positiivisesti vastaan. Tarjoamme alustan sekä sote-työnantajien keskinäiselle vuorovaikutukselle että kansalliselle yhteistyölle KT Kuntatyönantajien kanssa.

Kunta-alan palkat tasa-arvoisia ja ansiokehitys vahvaa
– Kunta-alan naisten palkat ovat nousseet keskimäärin miesten palkkoja enemmän ilman erillisiä nais- tai samapalkkaisuuseriä, muistuttaa KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.

Vaikuttamisen ja valmistautumisen vuosi 2019
Vuosikertomus 2019 kertoo KT:n toiminnasta ja miten hoidimme kuntien ja kuntayhtymien edunvalvontaa. KT:n vuosikertomus 2019 on julkaistu suomeksi osoitteesta vuosikertomus.kt.fi

EU-rahoitusta haettavissa työelämän ja sosiaaliturvan kehittämiseen
Komissio on avannut haut, joista voi saada rahoitusta työn ja muun elämän yhteensovittamista sekä sosiaaliturvaa parantavien innovaatioiden kehittämiseen. Hakemukset on jätettävä huhti-toukokuussa 2018.

Yritysten yhteistoimintalaki - lakimuutokset ja vuoropuhelu
Webinaari järjestetään torstaina 2.10.2025 klo 9–12.
Koulutus on kohdennettu yrityksille.

Työaikamuodon valinta ja muuttaminen
Webinaari järjestetään maanantaina 6.10.2025 klo 9–11.
Koulutus on kohdennettu kunnille, kuntayhtymille, hyvinvointialueille, hyvinvointiyhtymille ja yrityksille.

Osaamisen johtaminen on osa strategista henkilöstöjohtamista
Osaaminen ja sen johtaminen ovat tärkeä osa strategista henkilöstöjohtamista ja tulevaisuuden rakentamista. Osaavat ihmiset ovat yksi merkittävimmistä resursseista palvelujen tuloksellisessa ja vaikuttavassa tuottamisessa ja johtamisessa.