Haku

Markku Jalosesta uuden Työllisyysrahaston hallituksen puheenjohtaja
Työttömyysvakuutusrahaston (TVR) hallintoneuvosto päätti 30.8. uuden Työllisyysrahaston hallituksen kokoonpanosta. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.
KVTES:n paikallinen järjestelyerä 1.1.2019 – ohjeet ja esimerkit
… laskentaan liittyviä ohjeita ja esimerkkejä on julkaistu KT:n yleiskirjeessä 7/2018. Paikallinen järjestelyerä on 1,2 … liittyviä ohjeita ja esimerkkejä on puolestaan annettu KT:n yleiskirjeessä 7/2018. Ohjeita ja esimerkkejä KVTES:n 1.1.2019 paikallisen järjestelyerän laskemisesta (KT:n yleiskirje 7/2018) > KVTES:n 1.1.2019 paikallisen …
IV Peruskoulun lisätehtäväkiintiö
… 7 § Peruskoulun lisätehtäväkorvauskiintiö 1 mom. Jos opettajanviran haltijalle määrätään koulun tai … tulla korvattavaksi tämän määräyksen mukaan, on muuta kuin oman viran hoitamiseen liittyvää työtä (perustehtävä). … opettajan perustehtäväkuvaan, esim. vaativia kehittämisprojekteja tai koulun kirjaston hoitoa. Lisätyöt voivat tulla …

Kansainvälisistä osaajista kasvua ja kilpailukykyä kasvukeskuksiin -hankkeen alueellinen hankehaku on käynnissä
… -hankkeen alueellinen hankehaku on käynnissä Kokka kohti Suomea – kansainvälisistä osaajista kasvua ja kilpailukykyä … kansainvälisten työntekijöiden rekrytoitumista Suomen työmarkkinoille. Kokka kohti Suomea -hankkeen … Hakuaikaa on 2.9.2019 saakka. Hankkeen avulla voidaan tukea KT Kuntatyönantajien tavoitetta lisätä työperäistä …

Tuleva neuvottelukierros on täynnä vaikeasti ratkaistavia asioita
… kunta-alalla on edessä kiireinen ja työntäyteinen syksy. KT on mukana kymmenissä kolmikantaisissa työryhmissä, joita … kunta-alalla on edessä kiireinen ja työntäyteinen syksy. … KT on mukana kymmenissä kolmikantaisissa työryhmissä, joita …

Kilpailukykysopimuksen työajan pidennys nosti työllisyyttä
… Kolme vuotta sitten solmittu kilpailukykysopimus paransi Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä ja nosti työllisyyttä … saadun hyödyn arviointiin. Vaikutuksia julkiseen sektoriin ei erikseen selvitetty. Etlan soveltamaa … ainakin 40 000 työpaikkaa sen lisäksi, mitä on sen oman suhdanne-ennusteen mukaan muutenkin syntymässä. …

Kokeilu peruskoulun opettajien vuosityöaikajärjestelmästä
… on muokattu ja muokataan tarvittaessa jatkossakin. KT Kuntatyönantajien tavoitteena on varmistaa, että … kanssa, joten toiminnassa voidaan paremmin ottaa huomioon sekä toiminnan tarpeet että työsuojelulliset … prosenttia on ajasta ja paikasta riippumatonta eli ns. sitomatonta työaikaa. Joidenkin opettajaryhmien sitomattoman …

Perhevapaauudistuksen valmistelu alkaa syksyllä
… sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Myös KT:n edustaja osallistuu työhön. Hallitusohjelman mukaan … yrittäjien erityistarpeet halutaan ottaa aiempaa paremmin huomioon. KT mukana valmistelemassa perhevapaauudistusta … yrittäjien erityistarpeet halutaan ottaa aiempaa paremmin huomioon. KT mukana valmistelemassa perhevapaauudistusta …

Kunta-ammateissa koetaan usein työn imua
… Kunta-ammateissa koetaan usein työn imua Julkisella sektorilla koetaan työn imua yksityistä sektoria useammin ja … menestymiseen. Organisaatioiden kannattaakin kiinnittää huomiota työn imua lisääviin työn voimavaratekijöihin. Se on … menestymiseen. Organisaatioiden kannattaakin kiinnittää huomiota työn imua lisääviin työn voimavaratekijöihin. Se on …
OVTES usein kysyttyjä kysymyksiä 2 (yleissivistävä koulutus), webinaari
… osalta. Tänä vuonna keskitymme keskeytyksiin ja lomiin liittyviin kysymyksiin. Koulutuksessa mennään … Usein kysyttyjä kysymyksiä: keskeytyksiin ja lomiin liittyviä kysymyksiä, mm. opetusvelvollisuuteen … lukeminen ja ylitunnit keskeytykset laskennallinen vuosiloma OVTES ja KVTES lomamääräyksien yhteensovittaminen 14.00 …