Haku

YTES-koulutus
Webinaari järjestetään torstaina 4.9.2025 klo 9–15.
Koulutus on kohdennettu yrityksille.

Kuntiin yli 4 000 uutta lastentarhanopettajaa kymmenessä vuodessa
Kun vuonna 2006 kunnissa työskenteli noin 9 000 lastentarhanopettajaa, heitä oli lokakuussa 2016 kuntien palveluksessa yli 13 000.

Hallitus tukee työn ohessa opiskelua työvoimapula-aloilla
Lakkautetun aikuiskoulutustuen tilalle on tulossa Suomen hallituksen hanke, joka toteutetaan vuosina 2025–2026. Siihen esitetään vain 10 miljoonan euron vuosittaista rahoitusta. KT pitää hyvänä sitä, että pilotti kohdistuu osaajapula-aloille, mutta pitää rahoitusta liian vähäisenä. Henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi on välttämätöntä, että aikuiskoulutuksen tukemiseen löydetään pysyvämpi ratkaisu.
Irtisanomisperusteet arvioidaan kokonaisharkinnassa
Palvelussuhteen päättämistä ja irtisanomisperusteen olemassaoloa on aina arvioitavat kokonaisharkinnassa.

Varhaiskasvatuspalvelut KVTESin tasopalkkajärjestelmässä
Webinaari järjestetään tiistaina 22.4.2025 klo 12–16. Tilaisuus on kohdennettu kunnille ja kuntayhtymille.

KT:n jäsenyritysten uusien KT-yhteyshenkilöiden, varahenkilöiden ja uuden henkilöstöjohdon perehdytystilaisuus
Perehdytystilaisuus järjestetään torstaina 11.9. klo 9–11.30 webinaarina.
Tilaisuus on kohdennettu KT:n jäsenyrityksille.
Lääkäreiden palvelussuhdeasioiden osaaja
Verkkokurssi on suunnattu lääkäreille ja lääkäreiden henkilöstöasioita hoitaville. Kurssille on jatkuva ilmoittautuminen, ja sen voi suorittaa itselle sopivana ajankohtana.