Haku

Työolobarometri: Merkityksellinen työ ja yhteisöllisyys kunta-alan vahvuuksia
… on vaikuttanut eri toimialoihin, työpaikkoihin ja henkilöstöryhmiin eri tavoin. Työmarkkinatilanne elpyi … se, että moni vastaaja kertoi, että työpaikalla oli lisätty henkilöstön määrää, ja uskoi työllistymismahdollisuuksiinsa. … koki työkykynsä hyväksi suhteessa työn fyysisiin ja henkisiin vaatimuksiin. Etä- ja lähityön voimavara- ja …
Kuntatyönantajapäivät 26.–27.5.2016 Jyväskylässä
… 31.3.2016 mennessä, osallistumismaksu on 420 euroa + alv/henkilö. Kun kunnasta tai kuntayhtymästä ilmoittautuu … edustajaa, alennettu osallistumismaksu on 400 euroa + alv/henkilö. Osallistumismaksu 31.3. jälkeen on 450 euroa + alv/henkilö eikä ryhmäalennus enää ole voimassa. Tervetuloa …
Ohjeita ja esimerkkejä KVTES:n 1.1.2019 paikallisen järjestelyerän laskemisesta
… palkoista ei ole suositeltavaa, jos erää käytetään myös henkilökohtaisiin lisiin. Työnantaja vastaa … voida siirtää sellaisenaan tehtäväkohtaisiin palkkoihin tai henkilökohtaisiin lisiin. Tällöin jää ottamatta huomioon … on yksinkertaisuuden vuoksi viety vain yhden yksittäisen henkilön palkkaan. Käytännössä korotusten suuruus ja …

Miksi huonosta johtamisesta pitää puhua?
… joskus puhuttaisiin myös huonosta johtamisesta? Useimmat siihenkin joskus sortuvat. Eikä sekään ole niin vakavaa, jos … arkipäiväisiä sovittuja asioita, koska eivät luota siihen, että sinä pysyt siinä, mitä on suullisesti sovittu. … siksi, että johdettavasi pysyy nöyränä ja peloissaan. Esihenkilö ei aina ole yksin vastuussa huonosta johtamisesta …

Ehdotettu varhaiskasvatuslaki uhkaa viedä työn tuhansilta ihmisiltä
… on suora seuraus esitykseen sisältyvästä päiväkotien henkilöstörakenteen muutoksesta, jolla varhaiskasvatuksen … työskentelevien perhepäivähoitajien lukumäärä on vähentynyt ja vähenee yhä rajusti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana …
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi
… todetaan, etteivät työehtosopimusten sopijapuolta ja henkilöstön edustajaa koskevat muutokset koske julkista … 1 § Työehtosopimuslakiin ehdotetut muutokset siitä, keiden henkilöstön edustajien kanssa paikallinen sopimus voidaan … ulkopuolelle ja yhtyy esitettyyn perusteluun: Henkilöstö on kattavasti edustettu alan …

KVTESin tasopalkkakoulutus, Lahti
… Koulutuksen kohderyhmä ja tavoitteet KT-yhteyshenkilöt, henkilöstöhallinnon asiantuntijat, henkilöstöpäälliköt ja -johtajat, toimialajohto. Koulutuksen …
Kunta-alan muusikkojen virka- ja työehtosopimukset
… Kuukausipalkkaisen muusikon tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan 1.6.2022 … suuruus on 46 euroa, kuitenkin vähintään 2,0 prosenttia. Henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosenttia. … Korotuksen suuruus on 1,5 prosenttia. Myös henkilökohtaista lisää korotetaan 1,5 prosenttia. …

Työolobarometri: Palkansaajat arvostavat suomalaista työelämää
… Noin yhdeksän palkansaajaa kymmenestä kokee fyysisen tai henkisen työkykynsä hyväksi. Vaikka työ olisi fyysisesti tai henkisesti vaativaa, voi työkyky suhteessa näihin … verrattuna on yleisempää, että työntekijä kokee työnsä henkisesti raskaaksi. Tästä kertoo jopa 60 prosenttia …