Haku
Rasismin vastainen kampanja alkoi – KT on sitoutunut yhdenvertaisuuden edistämiseen
Valtioneuvosto on käynnistänyt Me puhumme teoin -kampanjan, joka keskittyy purkamaan rakenteellista rasismia yhteiskunnassa. Kampanja haastaa työpaikkoja ja muita yhteisöjä käytännön tekoihin omissa organisaatioissaan. KT on mukana kampanjassa ja sitoutunut vastustamaan syrjintää ja rasismia työelämässä.
Suomalaisten työhyvinvoinnissa käänne parempaan
Koronapandemiasta alkanut suomalaisten työhyvinvoinnin lasku ei ole enää jatkunut viimeisen puolen vuoden aikana, kertoo Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -seurantatutkimus.
KVTESin tasopalkkajärjestelmä toimeenpanovaiheessa - paikallisen toteutuksen lukot ja avaimet
Webinaari järjestetään perjantaina 11.4.2025 klo 9–16. Tilaisuus on kohdennettu kunnille ja kuntayhtymille.
KT:n vuosikertomus on ilmestynyt – toimintavuotta 2024 leimasi asiakaskunnan laajentuminen
KT:n toimintavuoteen 2024 vaikutti merkittävästi asiakaskunnan laajentuminen, sillä yritysjäsenten määrä kasvoi voimakkaasti. Vuosi oli ensimmäinen kokonainen myös KT:n uudelle hallinnolle.
Teknisen sopimuksen (TS) erityispiirteet
Webinaari järjestetään tiistaina 24.3.2026 klo 13–14.30.
Koulutus on kohdennettu kunnille ja kuntayhtymille.
Usein kysytyt kysymykset ammatillisen oppilaitoksen vuosityöajasta (OVTES C)
Webinaari järjestetään keskiviikkona 15.4.2026 klo 13–15.
Koulutus on kohdistettu kunnille ja kuntayhtymille.
Miten esihenkilön tulee toimia ristiriitatilanteissa - koulutus KT:n yritysjäsenille
Webinaari järjestetään perjantaina 17.4.2026 klo 9–12.
Koulutus on kohdennettu yrityksille.
OVTESin erityispiirteet
Webinaari järjestetään perjantaina 24.4.2026 klo 9–11.
Koulutus on kohdistettu kunnille ja kuntayhtymille.
Lomituksen palvelussuhdeasiat
Webinaari järjestetään tiistaina 5.5.2026 klo 13–16.
Koulutus on kohdennettu kunnille ja kuntayhtymille.