Sök

Kuntien yritysten liikevaihdot kasvavat
Kunnat hoitavat kuntalain nojalla tehtävät, jotka muodostavat kunnan yleisen toimialan. Kunta voi hoitaa näitä tehtäviä omana toimintana tai jollain muulla tavalla. Kunta tai kuntayhtymä voi esimerkiksi perustaa liikelaitoksen, joka hoitaa kunnan toimialaan kuuluvaa tehtävää. Kunnalla voi myös olla yrityksiä tai yhteisöjä.

Palkansaajien ostovoima kasvaa kuluvana vuonna

Löntagarnas köpkraft ökar i år

Erikoissairaanhoidon palveluja osuuskunnalta
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiirit ovat valmistelleet viime keväästä lähtien yhteistä osuuskuntaa tuottamaan erikoissairaanhoidon palveluita piirien sairaaloille.
Näillä näkymin kaikki piiirit – Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi ja Länsi-Pohja – ovat lähdössä osuuskuntamalliin mukaan.

Toimiiko kuntien työterveyshuolto?
KT toteutti vuoden 2018 loppupuolella kyselyn kuntien ja kuntayhtymien omalle henkilöstölle järjestetyn työterveyshuollon hankinnasta ja yhteistyön toimivuudesta työterveyshuollon palveluntuottajan kanssa.

Työllisyysastetta yhä nostettava
KT:n valtuuskunnan hyväksymät tavoitteet hallitusohjelmaan 2019-2022 ovat laaja kokonaisuus erilaisia toimenpiteitä, jotka tähtäävät siihen, että julkinen talous olisi vakaalla pohjalla ja kunnilla ja kuntayhtymillä olisi työnantajina kilpailukykyiset lähtökohdat palvelujen tuottamiseen.

Palkkoihin korotuksia vuonna 2019
Vuosi 2019 on sopimuskauden 2018–2019 toinen vuosi, jona toteutetaan kaksi sopimuskorostusta: paikallinen järjestelyerä 1.1.2019 ja yleiskorotus 1.4.2019.
Sopimuskorotusten kustannusvaikutus on keskimäärin 2,36 prosenttia. Lisäksi tammikuussa maksetaan tuloksellisuuteen perustuva kertaerä, jonka kustannusvaikutus on 0,67 prosenttia.

Lomarahoja vaihdettiin vapaaksi aiempaa enemmän
Kunnat ja kuntayhtymät säästivät viime vuonna henkilöstömenoissa 214 miljoonaa euroa, mikä on 1,1 prosenttia kunta-alan henkilöstömenoista. Säästöt hankittiin lähes ilman lomautuksia ja irtisanomisia. Sama linja näyttää jatkuvan, kertoo KT:n tammikuussa julkistama tiedustelu.

Työvoimakustannuksista 76 prosenttia rahapalkkaa
Kuntasektorin työvoimakustannukset henkilötyövuotta kohden laskettuna olivat vuonna 2016 keskimäärin 48 740 euroa. Valtiolla kustannukset olivat 59 296 euroa ja yksityisellä sektorilla 57 368 euroa. Sektorien väliset erot johtuvat pääosin erilaisista palkkatasoista.