Haku

Hyvällä johtamisella voidaan vähentää koronasta johtuvaa työn kuormittavuutta
Työterveyslaitoksen tutkimukset osoittavat, että kuntatyöntekijät selvisivät ensimmäisestä koronavuodesta pääosin hyvin. Monien asioiden, kuten johtamisen ja ilmapiirin, koettiin yleisesti parantuneen. Toisaalta korona kuormitti epätasaisesti eri aloja ja ammattiryhmiä.

Oikeuskäytäntöä kunta-alan liikkeen luovutuksista
Korkein oikeus on antanut joitakin kunta-alan liikkeen luovutuksia koskevia ratkaisuja.

Tasa-arvosuunnitelman tekemisen ja päivittämisen ABC
Työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, Kirkon työmarkkinalaitos, KT, SAK, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos ovat tehneet yhteisen ohjeistuksen työpaikan tasa-arvosuunnitteluun.

Luottamus, vuoropuhelu ja hyvä johtaminen rakentavat maailman parasta työelämää
TYÖ2030-ohjelmassa etsittiin vuosina 2019–2023 keinoja, joilla suomalaisesta työelämästä tehdään maailman parasta. Ohjelma kokosi viisi ratkaisua toimintatapojen uudistamiseen. Luottamuksen, vuoropuhelun ja hyvän johtamisen lisäksi menestyksekkääseen työelämään tarvitaan luovuutta ja yhdessä oppimista.

KT-lehden numero 5/2024 on ilmestynyt: teemana tekoäly
Tuoreessa KT-lehdessä käsitellään laajasti tekoälyn käyttöä kunta- ja hyvinvointialueella. Lehdessä kerrotaan, kuinka muun muassa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sekä Porvoon ja Helsingin kaupungissa on päästy alkuun tekoälyn käytössä ja löydetty oma tapa hyödyntää juuri omiin tarpeisiin soveltuvia tekoälysovelluksia. Länsi-Uudellamaalla tekoäly toimii esimerkiksi lääkärin kirjuriapuna.

Kunta- ja hyvinvointialan neuvottelujärjestelmä on joustava
Kunta- ja hyvinvointialan neuvottelujärjestelmän piirissä ovat kaikki Manner-Suomen kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja hyvinvointiyhtymät. Myös niiden omistamat yritykset voivat liittyä KT:n jäseniksi. Kunta- ja hyvinvointialan sopimusneuvotteluissa sovitaan valtakunnallisista virka- ja työehtosopimuksista.

Varhaiskasvatuslakia uudistettava lapsen edun mukaisesti – varhaiskasvatuslain tavoitteet edellyttävät lain avaamista
Poikkeuksellisen laaja-alainen järjestöjoukko vaatii varhaiskasvatuslain avaamista. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Ammattiliitto Jyty ry, Sosiaalialan ammattijärjestö Talentia, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Hyvinvointiala ry Hali, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Kuntaliitto lähettävät yhteisen viestin hallitusneuvotteluihin. Järjestöt vaativat lain muuttamista henkilöstörakenteen ja päiväkodin johtajan tehtävien osalta. Jo nyt on selvää, ettei nykyisen lainsäädännön puitteissa ole mahdollista saavuttaa lain sisällöllisiä eikä henkilöstörakenteen tavoitteita.

KT-uutiskirje – työmarkkinauutisia kunta- ja hyvinvointialalta
KT-uutiskirjeen avulla seuraat helposti ajankohtaisia työmarkkina-asioita. Uutiskirjeemme ilmestyy noin kerran kuukaudessa.

Työmarkkinaseminaari 20.–21.8.2025
KT järjestää yhdessä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöjen ja Lahden kaupungin kanssa työmarkkinaseminaarin 20.–21.8.2025 Sibeliustalossa, Lahdessa. Ilmoittautuminen on auki!

Yhteistoiminta TE 2024 -uudistuksessa
TE-palvelut siirtyivät valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. Tässä tekstissä kuvataan lyhyesti pääkohtia uudistukseen liittyvästä yhteistoiminnasta valtiolla ja kunnissa.