Haku

Kannanotto: Ammatillinen koulutus turvaa kasvun, lisäleikkauksia ei tarvita
… eurolla, mikä heikentää koulutuksen järjestäjien toimintaedellytyksiä. Leikkaukset vaarantavat alueellisen koulutustarjonnan riittävyyden, kaventavat jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia ja … Työelämä kärsii jo nyt osaajapulasta. Koulutustason nosto edellyttää, että yhä useampi ammatillisen tutkinnon …

Suomalaiset työolot kansainvälistä kärkitasoa
… tietoa työoloista, mutta antaa myös mahdollisuuden tarkastella niiden kehitystä pidemmällä aikavälillä, sillä tutkimustietoa on kertynyt jo …

Perusopetuksessa työskentelee henkilöstöä enemmän kuin koskaan
… Esimerkiksi koulukuraattorien määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Peruskouluissa työskentelee kaikkiaan 65 000 henkilöä. Kymmenessä vuodessa henkilöstön määrä on kasvanut 11 000:lla. Eniten on … mutta myös opettajien määrä on kasvanut. Kymmenessä vuodessa esimerkiksi koulunkäynninohjaajien määrä on …

KT:n vuosikertomus 2023
… hyvinvointialueille siirtyi vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista vuosien … jälkeen. Myös KT:n hallinto uudistui hyvinvointialueiden perustamisen myötä uudistuneen lainsäädännön vuoksi ja … KT:n uusi hallinto järjestäytyi ja organisoitui toimintavuoden aikana. Toimintaa alkoi johtaa hallitus sekä kunta-, …

Päiväkodin työaikapäivä, Lahti
… Lähikoulutus järjestetään tiistaina 2.12.2025 klo 10–17 Lahdessa. Tarkempi koulutuspaikka ilmoitetaan myöhemmin. … on kohdistettu kunnille ja kuntayhtymille. Koulutuksen kohderyhmä ja tavoitteet Esihenkilöt, lähiesihenkilöt ja … Lähikoulutus järjestetään tiistaina 2.12.2025 klo 10–17 Lahdessa. Tarkempi koulutuspaikka ilmoitetaan myöhemmin. …

Uusi koulutuskokonaisuus vahvistaa varhaiskasvatuksen esihenkilöiden osaamista työehtosopimuksiin liittyvissä kysymyksissä
… koulutuskokonaisuus vahvistaa varhaiskasvatuksen esihenkilöiden osaamista työehtosopimuksiin liittyvissä kysymyksissä … jonka tavoitteena on vahvistaa esihenkilöiden osaamista työehtosopimuksiin ja työlainsäädäntöön … viisi webinaaria. Osallistujat voivat osallistua kokonaisuuden kaikkiin koulutuksiin tai valita itselleen sopivimmat …

YTES-koulutus
… järjestetään torstaina 4.9.2025 klo 9–15. Koulutus on kohdennettu yrityksille. Koulutuksen kohderyhmä ja tavoitteet KT-yhteyshenkilöt, … työsuojelupäälliköt. Päivän aikana tutustut YTESin eri osioiden sopimusmääräyksiin ja saat hyvän yleiskuvan …

AKTA grunder: löner
… Koulutus 5.9.2025 - 5.9.2025 Utbildning, webinar AKTA grunder: löner Webbinariet ordnas fredagen den 5.9.2025 kl. 9-12. Kursen är avsedd för kommuner och … och direktörer. Syftet med kursen är att få grundläggande information om lönesystemet inom AKTA och UKTA del G. …

AKTA grunder: tjänst-, arbets- och familjeledigheter och ersättningar för reskostnader och naturaprestationer
… Koulutus 5.12.2025 - 5.12.2025 Utbildning, webinar AKTA grunder: tjänst-, arbets- och familjeledigheter och ersättningar för reskostnader och naturaprestationer Webbinariet ordnas fredagen den 5.12.2025 kl. 9-15. Kursen är avsedd för kommuner och …

Uudet työ- ja virkaehtosopimukset uudistavat myös kieltä
… Uutinen 26.5.2025 Uudet työ- ja virkaehtosopimukset uudistavat myös kieltä Mitä … mitä tekee luottamusedustaja? Kunta- ja hyvinvointialan uudet työ- ja virkaehtosopimukset muuttavat palkkojen ja … ja KT:n yritysjäsenet ovat juuri saaneet uudet työehtosopimukset vuosille 2025–2028. Vaikka …