Haku

Henkilöstöjohtamisella turvataan organisaation menestystä
… on lähtökohta vastuullisuudelle. Laki säätää julkisen sektorin tehtävistä ja velvollisuuksista ja siten … arviointia sekä sidosryhmien odotusten huomioimista päätöksenteossa ja toiminnassa. Taloudellisessa … myös henkilöstöjohtamisen osalta. Suositus henkilöstökertomuksen laadintaan Henkilöstövoimavarojen arviointi on …

Pula sosiaalityöntekijöistä pahenee ensi vuonna
… sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta, joka tekee luvattomasta sosiaalihuollon ammattihenkilönä toimimisesta … 2,5 vuotta kestävän pätevöitymiskoulutuksen aikana, kertoo KT:n neuvottelujohtaja Anna Kukka . Hyvän työn ohjelmalla … sijaisia, jotka ovat pohjakoulutukseltaan sosionomeja. Lisäksi he ovat suorittaneet tilapäiseltä …
Hallituksen esitys eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta
… ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta KT ei kannata aikuiskoulutustuen lakkauttamista, vaan arvioi … aloilla tutkintojen suorittamisen tarvetta. Työvoimabarometrin mukaan pula-ammattien kärjessä ovat lähihoitajat, … ensihoitajan tutkinnon suorittaneista 49 prosenttia, sosionomin tutkinnon suorittaneista 20 prosenttia ja geronomin …
Kunnallisen näyttelijöiden työehtosopimuksen 2017 allekirjoituspöytäkirja
… Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen Tämä työehtosopimus on voimassa 1.2.2017–31.1.2018. … kuusi viikkoa ennen sopimuskauden päättymistä. Irtisanomisesta huolimatta tämän sopimuksen määräykset ovat … sovelletaan kilpailukykysopimusta, jonka mukaan julkisen sektorin (valtion, kunnan, kirkon, Kelan, Kevan ja Suomen …

KT:n yritysjaostoon valittiin uusia päättäjiä
… Uutinen 4.6.2024 KT:n yritysjaostoon valittiin uusia päättäjiä Yritysjaosto … . Varapuheenjohtajaksi valittiin Turun kaupungin omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen . Lisäksi jaostoon … jäseniksi voivat liittyä kuntien ja hyvinvointialueiden omistamat yritykset, säätiöt ja osuuskunnat. Jäsenyyden …
Yhteystiedot
… Yhteystiedot KT:n toimistossa on johdon lisäksi kahdeksan yksikköä. … sekä joissakin muissa palveluissa on käytössä omat sähköpostiosoitteet. Pyydämme, että käytätte näitä … sekä joissakin muissa palveluissa on käytössä omat sähköpostiosoitteet. Pyydämme, että käytätte näitä …
Kunnallisten muusikkojen virka- ja työehtosopimusten 2017 allekirjoituspöytäkirja
… voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa … kuusi viikkoa ennen sopimuskauden päättymistä. Irtisanomisesta huolimatta tämän sopimuksen määräykset ovat … sovelletaan kilpailukykysopimusta, jonka mukaan julkisen sektorin (valtion, kunnan, kirkon, Kelan, Kevan ja Suomen …
Voiko esiopetusvastuusta maksaa varhaiskasvatuksen opettajalle erillistä palkanlisää?
… esiopetuksesta. Näin ollen vastuu esiopetuksesta voidaan huomioida varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtaista … esiopetukseen liittyvä lisätehtävä ja -vastuu tulee siis huomioida tehtävänkuvassa ja sen vaativuus on arvioitava … joihin ei sisälly vastaavaa lisätehtävää ja -vastuuta. KT ja OAJ ovat tehneet kysymyksen ja siihen annetun …
Voiko maisteritaustaiselle varhaiskasvatuksen opettajalle maksaa korkeampaa palkkaa?
… opettajalle maksaa korkeampaa palkkaa? Maisterintutkinnon tuoma osaaminen näkyy usein työntekijän työsuorituksessa … ja ammatinhallintana. Tällaisessa tapauksessa se voidaan huomioida työsuorituksen arvioinnissa (TSA), jonka perusteella … omalla työsuorituksellaan vaikuttaa omaan palkkatasoonsa. KT ja OAJ suosittelevat maisteritutkinnon tuoman osaamisen …

Kannanotto: Koulutuspolitiikassa unohdetaan muuttuvat osaamistarpeet
… nykyistä paremmin yksilön ja työelämän muuttuvat tarpeet huomioivaksi. Koulutusjärjestelmää ei pidä viedä suuntaan, … Oppilaitokset EOL ry Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf Kirkon työmarkkinalaitos Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK …