Haku
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen 2022–2025 allekirjoituspöytäkirja
… 1.6.2022 lukien Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa … 2,0 prosenttia. Palkkausluvun 11 §:n mukaista henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla. Osa-aikatyössä tehtäväkohtaisen palkan korotus on samassa suhteessa alempi kuin …
I luku Yleinen osa
… hyvinvointialan työ- ja virkaehtosopimuksia. Soveltamisohje SOTE-sopimuksen soveltamisalaan kuuluu myös johto-, esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviä (ns. … voidaan sopia vuosilomamääräyksistä poikkeavasti. Soveltamisohje Pääsopimuksen (10.11.2022 saakka 13 §) 12 §:n 1 …

KT-lehden numero 4/2024 on ilmestynyt – teemana säästöt
… keskitytään kuntien ja hyvinvointialueiden säästöihin. Pohjanmaan hyvinvointialueella on oivallettu, että … voidaan tehdä aidossa yhteistyössä henkilöstön kanssa. Pohjanmaa kulkee säästöissä omia polkujaan Pohjanmaan hyvinvointialueella uskotaan, että toimiva …
Videot
… videolla Tampereen kaupungin konsernihallinnon suunnittelujohtaja Tarja Puskala kertoo Tampereella tehdystä … videolla KTT Canelia Wessman kertoo väitöskirjaansa pohjautuen tasa-arvosuunnittelun kehityksestä, nykytilasta ja … Soteliiderien videolla Kangasalan kaupungin henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde, viestintäpäällikkö Annikka Lampo, …
Luottamushenkilöpäivät 30.-31.10.2024
… Ohje Muusikot 20.9.2024 Luottamushenkilöpäivät … koulutukseksi. Luottamushenkilöpäivät 30.-31.10.2024 ohjelma Luottamushenkilöpäivät 30.-31.10.2024 ohjelma … Kunta-alan muusikoiden virka- ja työehtosopimukset …
Lausunto hallituksen esityksestä laeiksi taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä annetun lain ja koulutuksen korvaamisesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta
… KT pitää tärkeänä, ettei koulutuskorvauksen poistaminen kohdistu kuntien ja hyvinvointialojen työnantajiin. Koulutuskorvauksen poisto kohdistuu kuitenkin kuntien ja hyvinvointialojen omistamiin … Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT Neuvottelujohtaja Anna Kukka Osaamisen ja koulutuspolitiikan …
Virka- ja työehtosopimus SOTE-sopimuksen palkkojen yhteensovittamisen, palkkauksen kehittämisen ja palkkausjärjestelmien käyttöönotosta sovitun virka- ja työehtosopimuksen muuttamisesta
… 1.10.2024 lukien toteutettavan paikallisen erän maksuajankohdan muutos B) Ajanjaksolta 1.10.2024-31.1.2025 … ovat sen sisällöstä yksimielisiä. A Paikallisen erän ajankohdan siirtäminen Vuoden 2022 SOTE-sopimuksen palkkojen … ehdot ovat ennallaan. Erän jaosta annetaan erikseen ohjeet yleiskirjeellä vuoden 2025 puolella. B …
Virka- ja työehtosopimus HYVTESin palkkojen yhteensovittamisen, palkkauksen kehittämisen ja palkkausjärjestelmien käyttöönotosta sovitun virka- ja työehtosopimuksen muuttamisesta
… 1.10.2024 lukien toteutettavan paikallisen erän maksuajankohdan muutos B) Ajanjaksolta 1.10.2024‒31.1.2025 maksettava … ovat sen sisällöstä yksimielisiä. A Paikallisen erän ajankohdan siirtäminen Vuoden 2023 HYVTESin palkkojen … ehdot ovat ennallaan. Erän jaosta annetaan erikseen ohjeet yleiskirjeellä vuoden 2025 puolella. Lisäksi …